Pihla Salonen taipui Dushanben Grand Slamin pronssiottelussa

Los Angelesin vuoden 2028 olympialaisiin tähtäävä Pihla Salonen, 22, oli lähellä uransa ensimmäistä judon Grand Slam -tason mitalia.

Pihla Salonen hymyilee kameralle kädet puuskassa.
Pihla Salonen hymyilee kameralle kädet puuskassa. Kuva: Ghadi Boustani

Suomen lupaavin naisjudoka Pihla Salonen hävisi Tadžikistanin, Dushanben Grand Slamin pronssiottelussa jatkoajalla kahdella varoituksella otelleelle Kiinan Yuing Taonille perjantaina.

Salonen kukisti ensimmäisessä ottelussaan Uzbekistanin Despina Bochkovan ja toisessa ottelussaan Kroatian Ana Viktorija Puljizin – molemmat ennen täyttä aikaa. Puljiz raivasi itselleen keräilyiden kautta pronssia.

Välierissä viime vuoden olympiapronssinainen Sarah Leonie Cysique oli suomalaista parempi kahdella wazarilla. Ranskalainen vei sarjan voiton.

Parin viikon takaisissa Podgorican EM-kisoissa Salosen taival katkesi 2. kierroksella maailmanlistan neloselle, Saksan Seija Ballahausille, jolle hävisi jatkoajalla niukasti yukolla.

Salonen otteli kakkoseksi huhtikuun alussa Dubrovnikin Euroopan cupissa, joka ei kuitenkaan kuulu maailman ykköstason judoturnauksiin.

Porilaisen alkuvuotta hankaloitti kaulavaltimon repeäminen. Hän asuu ja harjoittelee Portugalissa, paikallisen João Neton opissa.

Pihla Salonen on maailmanlistalla 58:ntena. Hän on kolmen vuoden takainen junioreiden Euroopan mestari alemmasta painoluokasta, hopeanainen alle 57-kiloisten sarjasta vuodelta 2023 sekä alle 23-vuotiaiden EM-pronssinainen viime vuodelta.

Suomalaisjudokoiden hyvästä vireestä antoi näytteen myös pari viikkoa sitten Luukas Saha, joka otteli miesten 66-kiloisissa EM-pronssia Montenegrosta.