Metroliikenne Helsingin Vuosaareen katkeaa – kymmenettuhannet matkustajat siirretään busseihin

Vuosaaren ja Rastilan metropysäkit ovat pois käytöstä lähes viisi kuukautta, kun Vuosaaren siltaa ja metroasemaa remontoidaan.

Metro ylittämässä Vartiokylänlahden metrosiltaa maanantaina 30. maaliskuuta 2025.
Vartiokylänlahden ylittävän Vuosaaren metrosillan peruskorjaus alkaa maanantaina. Vuosaaren ja Rastilan metroasemat pysyvät kiinni syyskuun loppuun saakka. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Metrot lakkaavat kulkemasta Vuosaaresta maanantain vastaisena yönä Vuosaaren metrosillan ja asemien korjaustöiden vuoksi.

Aamulla liikenteen jälleen käynnistyessä metro korvataan busseilla ja Vuosaaren metrot kulkevat vain Puotilaan asti.

Vuosaaren ja Rastilan metroasemat pysyvät suljettuna syyskuun loppuun saakka.

Metroasemien sulkeminen koskee erittäin suurta joukkoa matkustajia.

– Pelkästään Vuosaaren asemaa käyttää vuorokaudessa 21 000 ihmistä, kertoo HSL:n aluepäällikkö Ville Juselius.

HSL korvaa metron busseilla

Normaalisti Vuosaaren kulkevien metrojen päätypysäkkinä toimii katkon aikana siis Puotilan metroasema.

Vuosaareen metron korvaavat bussit lähtevät Itäkeskuksesta.

Metroa korvaa bussi numero 99V, joka ajaa tiheimmillään jopa 2,5 minuutin välein.

Kartta Vartiokylänlahden sillasta, jonka korjaus keskeyttää metroliikenteen Rastilaan ja Vuosaareen.
Metrolinjan Vuosaaren haaran liikenne korvataan syyskuun loppuun asti linja-autoilla, jotka lähtevät Itäkeskuksesta. Kuva: Laura Merikalla / Yle

Lisäksi HSL vahvistaa Itäkeskuksen ja Rastilan välistä linjaa numero 98.

Aluerunkobussilla numero 560 voi lisäksi matkustaa Mellunmäen suuntaan ja jatkaa sitä kautta metrolla.

– Bussiliikenteen varassa siellä ollaan. Totta kai suosittelemme mahdollisena vaihtoehtona myös polkupyörää tai kävelyä, Juselius sanoo.

HSL kehottaa matkustajia tarkistamaan Reittioppaasta korvaavat bussit sekä pysäkkien paikat, sillä ne voivat sijaita eri paikoissa kuin normaalisti.

Vuosaaren metrosilta peruskorjataan

Lähes viisi kuukautta kestävän metroliikenteen katkoksen aikana peruskorjataan Vartiokylänlahden ylittävä metrosilta.

Peruskorjauksessa korjataan sillan erikoistarkastuksissa todetut betonirakenteiden halkeamat ja kansilaatan vesivuodot.

Lisäksi sillan vedeneristys ja kuivatusjärjestelmät uusitaan.

Alustavia korjaustöitä Vartiokylänlahden metrosillalla maanantaina 30. maaliskuuta 2025.
Alustavia korjaustöitä Vuosaaren metrosillalla maanantaina 30. maaliskuuta 2025. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Korjaustyöt edellyttävät metroradan sekä päällysrakenteiden purkamista. Tämän takia metro ei voi liikennöidä sillalla.

Vuosaaren metrosilta on 28 vuotta vanha, ja kyseessä on sen ensimmäinen laajamittainen peruskorjaus.

Remontin aikana uusitaan myös raidevirtapiirejä Vuosaaren metrohaaralla.

Uudet liukuportaat ja valaistus asemille

Vuosaaren metroasemalla uusitaan lattialaatoitus, liukuportaat ja valaistus. Rastilan asemalla uusitaan valaistusta.

Vaikka metroliikenteen katkoksesta tuleekin pitkä, HSL:n aluepäällikkö Juseliuksen mukaan remontit kannattaa tehdä kerralla pois, jotta säästytään useilta katkoksilta.

– Remontit on mahdollista tehdä lähtökohtaisesti kesäaikaan, koska niissä tehdään erilaisia toimenpiteitä, jotka oletettavasti vaativat lämpimämpiä olosuhteita, Juselius arvelee.

Kesälomien alkaessa myös matkustajamäärät vähenevät.

– Matkustusmäärät ovat vähäisemmät kesällä, jolloin korvaavan liikenteen järjestäminen on huomattavasti helpompaa, Juselius sanoo.

Vuosaaren satamatunnelin peruskorjaus alkaa samaan aikaan

Liikennettä Vuosaaressa lisää kesän aikana myös satamaan johtavan tunnelin peruskorjauksen alkaminen.

HSL on varautunut siihen, että satamasta Kehä kolmoselle johtava tunneli suljetaan loppukesän aikana kokonaan, minkä vuoksi liikennemäärät tulevat kasvamaan entisestään.

Sataman liikenne ohjautuu samoille reiteille HSL:n lisäämän bussiliikenteen kanssa.

– Mukana on oletettavasti epäonnea, että kaksi näin merkittävää työmaata joudutaan tekemään samaan aikaan, pahoittelee Juselius.

Itä-Helsinkiin matkustaville on tiedossa jälleen parin vuoden päästä hankaluuksia.

Metroliikenne katkeaa puoleksi vuodeksi, kun Sörnäisten ja Kalasataman välistä siltaa korjataan vuonna 2026–2027.