Kainuun metsäpeuralla menee huonosti – vasoja ja vasallisia naaraita on ennätysvähän

Luonnonvara­keskuksen arvion mukaan Kainuussa talvehti tänä talvena noin 700 metsäpeuraa. Niistä vasoja oli vain neljä prosenttia.

Peuroja järven jäälle, kuvattuna helikopterista.
Kainuun metsäpeurakannan kokoa rajoittavat elinympäristöt, suurpedot ja liikenne. Kuva: Rami Moilanen

Kainuun metsäpeuralla menee tällä hetkellä huonosti.

Luonnonvarakeskuksen eli Luken mukaan vasojen osuus Kainuun talvehtivasta peurakannasta oli tänä vuonna ennätyksellisen heikko, noin neljä prosenttia eli alle 30 yksilöä. Normaalisti vasoja on talvehtivasta peurakannasta 10–15 prosenttia.

– Kannan vähenemisen taustalla on ennätysheikko vasallisten naaraiden osuus syksyllä 2024. Tämä saattoi johtua talven 2023–2024 ravinnonhankintaan liittyneistä vaikeuksista, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Antti Paasivaara tiedotteessa.

Viivadiagrammi Kainuun metsäpeurojen lukumäärästä.Lähde: Luonnonvarakeskus
Grafiikka: Ville Kinnunen / Yle

Viime vuoden kevättalvella Luke joutui keskeyttämään Kainuun metsäpeurojen laskennan, sillä peurat olivat niin hajallaan, ja pantapeuroja oli vain vähän.

Vuoden 2024 talvilaskennan yhteydessä laskentatiimi löysi kuolleita, suurpetojen osittain syömiä metsäpeuroja enemmän kuin missään aiemmassa laskennassa.

Edellisen talven petotuhot ovatkin yksi syy siihen, miksi metsäpeuroja talvehti Kainuussa nyt niin vähän.

Luke havaitsi tänä talvena peuralaumoja Kainuussa enimmäkseen Ristijärvellä sekä Sotkamossa Huhtikankaan ja Kukkoharjun välisellä harjualueella.

Muualta Kainuusta metsäpeuroja löytyi Paltamosta Kontiomäeltä, Sotkamosta Sumsan kylän Sahaharjulta sekä Sotkamoa ympäröivien vesistöjen rantametsistä.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.