Runkosarjan voittanut Winnipeg Jets selvitti tiensä pudotuspelien toiselle kierrokselle jääkiekkoliiga NHL:ssä, kun se voitti St. Lousin varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa 4–3. Ratkaisu saatiin vasta toisessa jatkoerässä.
St. Louis karkasi Winnipegissä pelatussa ottelussa kahden maalin johtoon heti ensimmäisessä erässä. Winnipeg sai ensimmäisen kavennusmaalinsa toisen erän puolivälissä, kun Cole Perfetti onnistui ylivoimalla. St. Louis siirtyi kuitenkin erän lopulla uudelleen kahden maalin johtoon Radek Faksan osumalla.
Pitkään näytti siltä, että St. Louis etenisi otteluparista jatkoon, mutta Winnipeg nousi tasoihin aivan kolmannen erän viimeisillä minuuteilla. Perfetti osui toistamiseen ja tasoitti ottelun 3–3:een, kun pelikellossa oli kolmatta erää jäljellä vain kolme sekuntia.
Lopullinen ratkaisu tapahtui vasta toisessa jatkoerässä, jolloin Adam Lowry iski Winnipegin voittomaalin.
Winnipeg voitti ottelusarjan lopulta 4–3.
Florida kohtaa Toronton
NHL:n pudotuspelien toinen kierros jatkuu heti maanantaina.
Winnipeg kohtaa toisella kierroksella vahvan suomalaisedustuksen omaavan Dallas Starsin.
Mikko Rantanen taituroi Dallasin paidassa hattutempun 1. kierroksen viimeisessä ottelussa. Hyvässä vireessä ovat olleet myös Dallasin Roope Hintz ja Mikael Granlund. Starsin riveissä puolustuksessa pelaavat Esa Lindell ja Miro Heiskanen. Heiskanen on ollut pitkään sivussa Starsin riveistä loukkaantumisen takia. Vielä ei ole tietoa, milloin hän pystyy palaamaan kaukaloon.
Starsin päävalmentaja Pete DeBoer kertoi viime viikonloppuna uskovansa, että Heiskanen palaa kaukaloon pudotuspelien toisella kierroksella, mutta tarkkaa päivämäärä hän ei uskaltanut kertoa. Hänen mukaansa Heiskanen tilannetta seurataan päivittäin.
Läntisen konferenssin toisella pudotuspelikierroksella toinen ottelupari on Edmonton Oilers vastaan Vegas Golden Knights.
Itäisessä konferessissa Florida Panthers puolestaan kohtaa suomalaiskapteeni Aleksander Barkovin johdolla toisella pudotuspelikierroksella Toronto Maple Leafsin. Florida kukisti aiemmin Tampa Bayn. Panthersin Eetu Luostarinen oli varsinkin viimeisimmässä osaottelussa hirmuiskussa. Myös Anton Lundell ja Niko Mikkola tavoittelevat joukkueen riveissä jatkoon pääsyä. Florida on NHL:n hallitseva mestari.
Sebastian Ahon ja Jesperi Kotkaniemen edustama Carolina Hurricanes kohtaa Washington Capitalsin.