Seinäjoen kaupunki on kyllästynyt taloutensa jatkuviin tasapainottamistarpeisiin. Kasvukaupunki suunnittelee laittavansa palvelunsa lähivuosina sellaiseen kuntoon, että se luo pohjaa kaupungin pitkäaikaiselle kehittämiselle.
– En halua johtaa kaupunkia, joka leikkaa ja sopeuttaa joka vuosi, kun ylityksiä tulee. Nyt tehdään töitä terveen talouden eteen, kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä kiteyttää.
Tavoitteena on alkuvaiheessa vähintään 15 miljoonan euron pysyvät taloudelliset vaikutukset vuoteen 2028 mennessä.
Kaupungin tulopohjaa vahvistettiin jo tälle vuodelle, kun tuloveroprosentti nostettiin 9,2 prosenttiin.
Latuja ja uimarantoja
Kevään aikana viranomaiset ovat valmistelleet yli 70 toimenpiteen kokonaisuuden, joka toteutuessaan vahvistaisi taloutta. Toimenpiteisiin on sitoutettu kaikki kaupungin toimialat ja henkilöstö.
Jotta talous saadaan kestävälle pohjalle, se tarkoittaa tehokkuuden lisäämistä, organisaatiomuutoksia, uudella tavalla toimimista ja leikkauksia palveluihin.
Kaupunki tarkastelee muun muassa joukkoliikenteen tulevaa laajuutta sekä liikuntapaikkojen hoitotasoa ja määrää.
– Ylläpitääkö kaupunki kuuttakymmentä vai neljääkymmentä uimarantaa. Tai miten laajaa palveluliikennettä tarvitaan iltaisin, Jaakko Kiiskilä heittää esimerkkejä.
Katse alle sadan oppilaan kouluissa
Jo etukäteen voi arvata, että suurin keskustelu palvelujen leikkaamisessa ja keskittämisessä tullaan käymään kouluverkosta. Tarkastelu pohjautuu Seinäjoella valmistuneeseen, laajaan kouluverkkoselvitykseen.
Tarkastelun alle nousevat alle sadan oppilaan koulut. Mahdolliset lakkautukset ja yhdistämiset tulevat Kiiskilän mukaan koskemaan noin viittä koulua. Peruskoulujen lisäksi kaupunki miettii myös lukioidensa määrää.
– Kouluverkkoa tarkastellaan Nurmossa, Ylistarossa, Peräseinäjoella ja kantakaupungissa eli kaikkialla, Kiiskilä painottaa.
Jaakko Kiiskilä huomauttaa, että koulupäätökset vaativat aina laajan tarkastelun. Mahdollisia leikkauksia ei voi katsoa vain yhdestä näkövinkkelistä.
– Oppimisen mahdollisuudet ovat kuitenkin tärkeämpiä tavoitteita kuin rakennusten ylläpito.
Valmiuksia velan takaisinmaksuun
Seinäjoen rahoitusjohtaja Mika Itänen kertoo, että pysyviä leikkauksia etsittäessä eteen on tullut myös asioita, joiden karsiminen ei suoraan heijastu kaupunkilaisille.
– Kävimme järjestelmiämme läpi ja päädyimme siihen, että it-lisenssien määrää voidaan merkittävästi vähentää.
Vuonna 2024 Seinäjoen kaupungin tlinpäätös jäi 2,9 miljoonaa euroa tappiolle. Itäsen mukaan työn alla olevien toimenpiteiden ansiosta vuosittainen tulostavoite voisi nousta kymmenen miljoonan euron tienoille.
– Silloin pystyisimme vähentämään myös velkamäärää, Itänen sanoo.
Kaupungin lainamäärä on tällä hetkellä 370 miljoonaa euroa.
Toimenpiteet ovat vasta esityksiä. Ne nousevat lautakunta- ja valtuustokäsittelyihin kevään ja kesän mittaan.
Tänään maanantaina Seinäjoen kaupunginhallitus ja lautakuntien puheenjohtajat ovat olleet koolla puimassa viranhaltijaesityksiä ja valmistelemassa vuoden 2026 budjettia.