Ruoan verkkokaupan pikakuljetusten suosio on kasvanut merkittävästi, kertoo Osuuskauppa Keskimaa. Kysynnän kasvun vuoksi Keskimaa aloittaa tällä viikolla Jyväskylässä yhteistyön erityisesti ruokalähettipalveluistaan tutun Woltin kanssa.
Keskimaan verkkokaupan kehityspäällikkö Marko Hoffrén toteaa, että pikakuljetusten kysyntä on noussut koko ajan siitä lähtien, kun Keskimaa aloitti Jyväskylässä päivittäistavaroiden robottikuljetukset vuonna 2023.
– Kaupunkialueelta on tullut asiakkailta palautetta, että ostokset haluttaisin aivan kotiovelle asti. Robottihan tulee kerrostaloissa vain alaovelle.
Pikatilauksia käyttävät Hoffrén mukaan erityisesti nuoret, nuoret aikuiset ja lapsiperheet. Kotiin tilataan paljon muun muassa peruselintarvikkeita. Pikakuljetukset tuovat ostokset kotiin jopa tunnin sisällä.
Wolt toimittaa jatkossa pikatilauksia keskustassa sijaitsevasta Mestarin Herkusta noin viiden kilometrin säteelle.
Kuljetusrobotit Osuuskauppa Keskimaa siirtää tällä viikolla Jyväskylän S-market Tourulasta S-market Kuokkalaan. S-market Savelassa robotit jatkavat kuten tähänkin asti.
Keskimaalla on ollut Jyväskylässä käytössä noin 15 kuljetusrobottia. Niiden määrää lisätään tarvittaessa, sanoo Hoffrén.
− Robottikuljetukset toimivat tehokkaimmin pientaloalueilla. Kuokkalaan on robottikuljetuksien aloittamisesta asti kaivattu pikatoimituksia, sanoo Hoffrén.
Robotit kuljettavat ostoksia Kuokkalan alueelle sekä osiin Ristikiveä, Nenäinniemeä, Samulinniemeä ja Äijälää.
Keskimaa ei suunnittele toistaiseksi kuljetusrobottien laajentamista muualle Keski-Suomeen.
Ruokarobotit ovat erityisesti lapsiperheiden suosiossa, ja niillä tilataan usein peruselintarvikkeita. Video vuodelta 2023: Johanna Manu / Yle