Kaupankäynti Euroopan pörsseissä on ollut mollivoittoista tiistaina. Sen sijaan Aasiassa on nähty nousua.
Frankfurtissa DAX-indeksi oli puolitoista prosenttia pakkasella pian sen jälkeen, kun maan parlamentti oli äänestänyt uudesta liittokanslerista. Konservatiivijohtaja Friedrich Merz ei saanut tarvittavaa enemmistöä, mikä syöksi Saksan yllättäen epävarmuuteen.
Helsingissä yleisindeksi oli reilut puoli prosenttia miinuksella yhden aikaan iltapäivällä.
Kiinassa ja Hongkongissa tunnelmaa kohottivat toiveet Yhdysvaltain ja Kiinan mahdollisista kauppaneuvotteluista. Esimerkiksi Shanghain SSE-indeksi nousi tiistaina yli prosentin.
Yhdysvalloissa sijoittajat odottavat nyt huomista keskuspankki Fedin korkopäätöstä. Markkinat ennakoivat, että Fed jatkaa nykyisellä linjalla.