Vieraslajien torjuntaa voi tehdä vaikka räntäsateessa

Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan yli 300 haitallista vieraslajia, ja uusia tunnistetaan jatkuvasti lisää.

Lupiinin uusia kasvustoja kuivassa ruohikossa.
Jos komealupiineja on vähän, niin ne kannattaa kaivaa yksitellen juurineen ylös maasta. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle

Haitallisten vieraslajien kasvukausi on alkanut jo monin paikoin. Torjuntatoimet on helpointa aloittaa heti keväällä, kun kasvustot ovat vielä matalia, eivätkä ne ole päässeet vielä lisääntymään.

Esimerkiksi monivuotisen komealupiinin hävittäminen on vaikeaa ja työ voi kestää vuosia, koska sen siemenet säilyvät todella pitkään itämiskykyisinä. Komealupiinin kasvustoja ei voi hävittää niittämällä, mutta sen leviämistä voidaan hillitä estämällä uusien siementen kehittyminen.

Katso kuinka lupiineja torjuttiin Hämeenlinnassa kesällä 2016.

Hämeenlinnassa on koetettu jo pitkään hävittää kaupungin mailla kasvavaa jättiputkea. Kaupungin ympäristöasiantuntija Hanna Tuominen kertoo, että jättiputkikasvustoja on useammassa paikassa eri puolilla kaupunkia.

Jättiputken torjunnassa on oltava varovainen, sillä sen kasvineste aiheuttaa hengitysoireita ja iholle palovamman kaltaisia, hitaasti paranevia rakkuloita.

Keltaisen lehden päällä on mustapääetana.
Mustapääetana kuuluu peltoetanoiden heimoon. Se aiheuttaa satovahinkoja puutarhoissa ja pelloilla. Kuva: Katriina Könönen / Syke

Haitallisten vieraslajikasvien lisäksi kevät ja alkukesä ovat otollista aikaa myös muun muassa espanjansiruetanan torjunnassa. Riihimäellä kaupunki jakaa jälleen tänä keväänä asukkaille torjunta-ainetta, jolla voi käydä taistoon tappajaetanoita vastaan.

– Hämeenlinnassa Hirsimäen kaupunginosasta tehtiin viime syksynä paljon ilmoituksia mustapääetanoista. Itse en ollut aiemmin tehnyt tuttavuutta sen kanssa, kertoo ympäristöasiantuntija Hanna Tuominen.

Riihimäen tapaan myös Hämeenlinnassa katukuvaan ilmestyy roska-astioita, joihin voi laittaa luonnosta pois noukitut, tapetut vieraslajinilviäiset.

Luonnosta kannattaa hävittää myös nopeasti lisääntyvät lehtokotilot. Se ei ole vieraslaji, mutta kotipihoilla ja puutarhoissa se voi lisääntyä todelliseksi riesaksi.