Helsingin Kannelmäen Sitratorilla puhelin soittaa vanhoja rock-klassikoita. Aamuoluet sihahtelevat auki.
Kymmeniä vuosia Kannelmäessä asunut mies sanoo ohimennen, että välillä alueella on hyviä päiviä ja välillä rähinöitä.
Toriporukka toivoisi syrjäytyneille paikan, jossa voisi päivällä viettää aikaa.
Toiveita voi olla vaikea välittää päättäjille, sillä noin 30 000 asukkaan alueella ei asu yhtään uuden kaupunginvaltuuston jäsentä.
Esimerkiksi terveyskeskuksen palvelut ovat jo pitkään olleet vaakalaudalla, eikä kannelmäkeläisten puolia ole kukaan pitänyt.
Kaarela-seuran puheenjohtaja Jauri Varvikko pelkää, että omien valtuutettujen puutos tekee alueesta nukkumalähiön ja poliittinen aktiivisuus laskee.
– Jos alueen sosioekonominen asema on jo valmiiksi huono, ei se tekohengittämällä parane, jos vaikuttaminen tapahtuu ylhäältä alas, eikä alhaalta ylös, hän sanoo.
Pieni vähemmistö päättää suuren enemmistön asioista
Ylen selvityksen mukaan uuden valtuuston 84 jäsenestä puolet asuu hyvinvoivalla kantakaupungin alueella.
Kantakaupungin alueella asuu kuitenkin vain kolmasosa ja sen ulkopuolella kaksi kolmasosaa helsinkiläisistä eli noin 400 000 ihmistä.
– Suomalaisen kunnan koko on keskimäärin 6 000 ihmistä. Helsingissä on siis kymmeniä suomalaisten kuntien kokoisia alueita, joista ei ole ketään edustamassa heitä, sanoo kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Helsingin ylipistosta.
Pohjois- ja Itä-Helsingissä ilman edustajaa jäivät Kannelmäen lisäksi muun muassa Malmi, Pihlajamäki, Mellunmäki, Jakomäki ja Pohjois-Vuosaari. Voit lukea koko listan tämän jutun lopusta.
Tutkijat ovat jo nyt huolissaan siitä, että päättäjät ja asukkaat elävät eri todellisuuksissa.
Kantakaupungissa asuvat poliitikot eivät enää tunnista asukkaiden arkisia huolia, jotka liittyvät vaikkapa vanhusten yksinäisyyteen, turvallisuuteen, työssäkäyntiin, kaupassakäyntiin tai liikkumiseen. Ihmiset eriytyvät omiin kupliinsa.
– Päällimmäinen huoli on, että poliittiset toimijat valitaan yhdenlaisilta alueilta ja suuri enemmistö ihmisistä asuu toisenlaisilla alueilla. Näin todellisuudet eriytyvät, sanoo Vaattovaara.
Näissä, usein vierekkäin sijaitsevissa kaupunginosissa on enemmän työttömyyttä ja matalampi tulo- ja koulutustaso kuin kantakaupungissa.
Ja juuri näille alueille Helsinki kuitenkin suunnittelee ja rakentaa voimakkaammin valmiiseen kantakaupunkiin verrattuna.
Päättäjien visiot kaupunkibulevardeista tai autottomuudesta saattavat tuntua kaukaisilta lähiluonnon puolesta taistelevista esikaupunkilaisista.
– Sosiaalisesti ja alueellisesti eriytynyt pieni vähemmistö päättää suuren enemmistön asioista, sanoo Vaattovaara.
Asukkaat kokevat ympäristön huonontuneen
Vaattovaaran tuore tutkimus osoittaa, että eriytyminen ja eriarvoistuminen ovat lisääntyneet Helsingissä, jos mittarina käytetään asukkaiden omaa kokemusta.
Haavoittuvimmilla alueilla asukkaat kokevat, että heidän elinympäristönsä on huonontunut.
Aineistoa varten Vaattovaara kävi tutkimusryhmineen soittelemassa 800 kontulalaisen ovikelloa ja kysymässä mielipiteitä asukkaiden elinympäristöstä.
Ihmisten kokemus kehityksen suunnasta on pääasiassa negatiivinen. Toisin on Ruotsissa ja Tanskassa, jossa tutkimuksen verrokkialueet ovat.
– Tanskassa jopa gettoalueiksi nimitettyjen asukkaat kokevat, että kehitys on positiivista eli heitä on kuultu. Alueen muutokset myös näkyvät heidän arjessaan.
Sen sijaan vain 18 prosenttia kontulalaisista oli sitä mieltä, että asuinalue on kehittynyt myönteisesti.
Ruotsissa vastaavalla alueella asuvista myönteisiä on 64 prosenttia.
Lääkärit mukana kaupunkisuunnittelussa
Suomessa luotetaan kuitenkin vielä poliitikkoihin, poliisiin ja kouluun enemmän kuin Tanskan ja Ruotsin haavoittuvilla alueilla.
Hälyttävää on, että nuoret luottavat yhteiskuntaan merkittävästi vähemmän.
Osattomuus voi johtaa rinnakkaisyhteiskuntiin, vaarantaa yhteiskuntarauhaa, lisätä levottomuutta, rikollisuutta ja jengiytymistä.
Vaattovaaran mielestä alueiden eriytymisen ehkäisemiseksi ei enää riitä, että rakennetaan lisää omistusasuntoja esikaupunkeihin.
Politiikkojen pitäisi kuunnella asukkaita ja esimerkiksi sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan asiantuntijoita.
– Julkinen juopottelu ja huumeiden käyttö on todella merkittävä ongelma, Vaattovaara sanoo.
Euroopassa puhutaan kaupunkiympäristön vaikutuksesta mielenterveyteen.
– Tällaiset ongelmat eivät nouse esiin, jos poliitikon ikkunasta näkyy kaunista historiallista kaupunkia ja kaikki naapurit ovat hyvin koulutettuja.
Vaattovaaran mukaan lääkärit ovat keskeisessä roolissa, kun mietitään miten kaupunkia kehitetään, minkälaiset asiat ovat naapurustossa tärkeitä ja mitä pitäisi parantaa.
– Helsingissä puhutaan ainoastaan kasvusta ja kerrosneliöistä ja käydään kepeitä keskusteluja esimerkiksi autottomuudesta.
Jokaiseen kaupunginosaan oma aluevaltuutettu?
Politiikan tutkija, valtio-opin apulaisprofessori Emilia Palonen pitää myönteisenä, että uuden kaupunginvaltuuston jäsenten alueellinen kattavuus on parantunut vuosien varrella, vaikka suuria tyhjiä alueita asuinpaikkakartalla näkyy yhä.
– Positiivista on, että sosialidemokraatteja ja vasemmistoliittolaisia asuu sellaisilla Itä-Helsingin alueilla, joissa ei ole ollut usein lainkaan edustajaa, Peltonen toteaa.
Toisaalta Pohjois-Helsingissä on iso alue, josta ei löydy yhtään valtuutettua. Kokoomuksen edustajat asuvat pääosin meren rannalla kantakaupungissa.
Helsingissä havahduttiin jo 13 vuotta sitten siihen, että valtuustosta puuttuivat kokonaan Itäisen suurpiirin edustajat.
Yhdeksi ratkaisuksi Palonen ehdottaa Helsinkiin aluevaltuustoja tai ehdokkaiden valitsemisen suurpiireittäin.
– Se mahdollistaisi vahvemman lähidemokratian.