Tennispelaaja Emil Ruusuvuori kertoo Instagramissa kärsivänsä pahoista paniikkikohtauksista.
Ruusuvuosi kertoi viime kesänä jäävänsä puolen vuoden kilpailutauolle ja siirtyi samalla Henri Kontisen valmennukseen. Tennisammattilainen ilmoitti tuolloin syyksi henkisen ja fyysisen ylikuormituksen, eikä hän ole kertonut juurikaan tarkemmin haasteidensa taustoja.
Ruusuvuori kertoi koettelemuksistaan lisää tiistaina. Hän kertoo kärsineensä viime vuonna toistuvista ja pahenevista paniikkikohtauksista ja muista mielen haasteista. Hän kirjoittaa sosiaalisen median julkaisussaan saaneensa ensimmäiset paniikkikohtauksensa neljä vuotta sitten.
Hän nostaa esiin Wimbledonin tennisturnauksen viime kesänä. Hän kuvailee kokemustaan absurdiksi.
– Viime kesän Wimledonin viimeisestä ottelusta en muista juuri mitään, ja kohtauksia tulee yhä. Viimeisimmät koin edeltävällä kisareissullani Etelä-Koreassa, hän kirjoittaa julkaisussaan.
Hän sanoo, ettei koskenut kilpailutaukonsa aikana 4,5 kuukauteen ollenkaan tennismailaan, koska ei kyennyt menemään kentälle. Hän kuvailee aikaa henkisesti erittäin haastavaksi.
Ruusuvuori perustelee ulostuloaan sillä, että haluaa kertoa ajoittain raadollisesta urheilijan elämästä ja toivoo jatkavansa elämäänsä ilman teeskentelyä. Hän painottaa, että on tärkeää pitää huolta mielen hyvinvoinnista.
Ruusuvuori palasi kilpakentille helmikuussa. Hän on ollut parhaimmillaan maailmanlistalla 37:s.