Tenniksen nelinpelin maailmanlistan kolmonen Harri Heliövaara hätkähti, kun Suomen pitkäaikainen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori avautui kokemistaan paniikkihäiriöistä sosiaalisessa mediassa.
– Rehellisesti sanottuna se yllätti minutkin vakavuudellaan. Olemme pelanneet Emilin kanssa lukuisia kertoja yhdessä, mutta hän ei ole meillekään näistä juuri puhunut. On upeaa, että Emil oli valmis kertomaan näistä julkisuuteen. Voisin kuvitella, että tämä voi avata tietä muille pelaajilla kertoa, jos heillä on vastaavia haasteita, Lontoossa Rooman Masters-turnaukseen valmistautuva Heliövaara totesi.
Ruusuvuori, 26, kertoi tiistaina Instagramissa kärsivänsä pahoista paniikkikohtauksista ja muista mielen haasteista.
– Oikeastaan niin kauan kuin muistan, urheilumenestys on ollut oman ihmisarvon mittari. Tulokset määrittävät sen, miten hyvä ihminen peilissä näkyy, Ruusuvuori sanoo videolla.
Heliövaara lopetti oman, kaksinpeliin keskittyneen uransa jo kerran melko nuorena. Hän sanoo, ettei lopettamiseen liittynyt yhtä vakavia ongelmia kuin Ruusuvuorella, mutta ”jonkinlaista ylikuormitusta oli henkisesti ja fyysisesti”.
Tennismaailma on yksinäinen
Tennis on henkisesti vaativa laji, jossa kierretään ympäri maailmaa, ja seuraava turnaus on aina odottamassa. Se on myös yksilölaji, jossa ei ole joukkuekavereita tukena. Heliövaaran mukaan naisten WTA-kiertueelle on palkattu psykologeja, jotka kiertävät kisoissa. Miesten ATP:n puolella vastaavaa ei ole, vaan tuen hankkiminen on pääasiassa pelaajien omalla vastuulla.
Ruusuvuori ei ole ensimmäinen pelaaja, joka on kertonut mielenterveyden ongelmista. Niistä ovat puhuneet esimerkiksi entinen naisten maailmanlistan ykkönen Naomi Osaka, Australian Nick Kyrgios sekä Yhdysvaltain Mardy Fish.
Heliövaara tunnistaa lajin ”vaarat”. Ympärillä saattaa olla valmentaja, fysioterapeutti ja manageri sekä sijoittajia ja tukijoita, mutta urheilija voi silti jäädä yksin.
– Varsinkin tänä päivänä pelaajat aika paljon viihtyvät omien tiimiensä kanssa, mutta ei se välttämättä ole sellaista oikeaa ystävyyttä. He ovat kuitenkin jollain tapaa sinun alaisiasi, joille maksat palkkaa.
– He toki haluavat, että menestyt, mutta se voi mennä pakonomaiseksi, ja ihminen nähdään vain tulosten kautta, Heliövaara taustoittaa tennisammattilaisten elämää.
Myös sosiaalinen media saattaa pahentaa oloa.
– Sieltä voi lävähtää silmille vaikka minkälaista kommenttia, olit sitten voittanut tai hävinnyt. Ei se ainakaan helpota asiaa.
Ruusuvuori paljasti some-päivityksessään, että paniikkikohtaukset alkoivat jo vuonna 2021 ja ne pahentuivat sen jälkeen. Ruusuvuori kertoo muun muassa muistikatkoksista. Menestyspaineet olivat kovat, mutta olo oli huono. Ruusuvuori pohti, kenen vuoksi hän oikein pelaa.
Ruusuvuori nostaa esiin viime kesän Wimbledonin, jossa tilanne meni todella vaikeaksi. Hän kertoo, että sai paniikkikohtauksen kesken pelin eikä muista kolmannen kierroksen ottelustaan juuri mitään.
Wimbledonin jälkeen hän pelasi vielä yhden turnauksen ja ilmoitti sen jälkeen jäävänsä loppuvuodeksi kilpailutauolle henkisen ja fyysisen ylikuormituksen vuoksi. Hän ei avannut asiaa tarkemmin ennen tiistaita.
Heliövaara toteaa, että saattaa tuntuu absurdilta puhua mielenterveysongelmista, kun pelaajat kuitenkin tietyllä tavalla elävät unelmaa ja pankkitili saattaa näyttää komealta.
– Se on kuitenkin yksinäistä hommaa. Monia asioita jää kokematta, mitä muut kokevat.
Läheiset nostavat kuopasta
Ruusuvuori oli neljä ja puoli kuukautta koskematta tennismailaan. Sitten hän aloitti vähitellen harjoittelun ja palasi turnauksiin helmikuussa. Hän on pelannut keväällä haastajakiertueen turnauksia ilman suurempaa menestystä. Viimeksi hän on pelannut kaksi turnausta Etelä-Koreassa. Sielläkin hän koki sosiaalisen median päivityksensä mukaan paniikkikohtauksia.
Ruusuvuori kertoo Instagramiin jakamallaan videolla, että hänellä oli kasvanut tarve saada kerrottua asia ulos pystyäkseen jatkamaan omaa tekemistään teeskentelemättä. Hän toivoo myös, että muut voisivat saada apua hänen puheenvuorostaan.
– Ihan yksittäisiä ihmisiä lukuunottamatta en pystynyt olemaan oikein millään tavalla. Jälkeenpäin karmiva ajatus, mutta siitä lähdettiin rakentamaan uudelleen. Se lähimpien ihmisten oleminen siinä vierellä oli maailman tärkein asia siinä vaiheessa, Ruusuvuori kuvailee vaikeimpia aikoja.
Lähimmäiset ovat olleet myös Heliövaaran tuki ja turva. Kaksi pientä lasta tuovat tasapainoa elämään.
– Lapsia ei kiinnosta, tuleeko voitto. He ovat iloisia kun isä on kotona. Tennis ei ole maailman tärkein asia.