Lappeenrantaan tulee kolme seinämaalausta SaiPan kunniaksi – yleisö saa valita voittajat

Tavoitteena on, että muraalit toteutetaan tulevan kesän aikana. Valmiit taideteokset on tarkoitus julkistaa SaiPan seuraavan pelikauden käynnistyessä syksyllä.

Tuhansia ihmisiä on kokoontunut Lappeenrannan kauppatorille. Paikalla on myös paljon lapsia katsomassa tapahtumaa leikkikentältä.
Keltamusta kevät huipentui SaiPan mitalijuhliin keskiviikkona 7. toukokuuta. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Lappeenrantaan maalataan kolme muraalia eli seinämaalausta SaiPan kunniaksi.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallisen mukaan keltamusta ilmiö toi Lappeenrantaan poikkeuksellista valtakunnallista huomiota.

– Koko maassa tiedetään nyt, että Lappeenranta on kehittyvä maakuntakeskus, jossa on uskomaton jääkiekkojoukkue, Sallinen toteaa kaupungin tiedotteessa.

Lappeenrannan kaupunki aikoo järjestää yhteistyössä SaiPan kanssa taidekilpailun.

Sen avulla haetaan ideoita SaiPa-muraalien toteuttamiseksi eri puolille Lappeenrantaa. Muraalit tulevat keskustaan, Lauritsalaan ja kaupungin länsialueelle.

SaiPan joukkue ja kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen lavalla.
SaiPan hopeajoukkue ja kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen (edessä) lavalla Saipan mitalijuhlissa. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Voittajamuraalit valitaan äänestyksellä

Taidekilpailu alkaa ideahaulla, jossa haetaan faneilta ja muilta kaupungin asukkailta ideoita SaiPa-muraalien sijoituspaikoiksi ja kuvitusaiheiksi.

Toukokuun aikana julkistetaan taiteilijoille suunnattu avoin ideakilpailu, jolla haetaan luonnoksia toteutettaviksi seinämaalauksiksi. Aikaisemmassa vaiheessa kerätyt ajatukset sijaintipaikasta huomioidaan kilpailuohjelman valmistelussa.

Sen jälkeen kilpailun esiraati valitsee yleisöäänestykseen valittavat ehdotukset. Toteutettavat muraalit valitaan äänestystulosten perusteella.

Tavoitteena on, että muraalit toteutetaan tulevan kesän aikana ja valmiit taideteokset julkistetaan SaiPan seuraavan pelikauden käynnistyessä.