Hedelmien, marjojen ja vihannesten kauppa kävi tammi–maaliskuussa aiempaa ripeämmin, kertoo Päivittäistavarakauppa ry. Kasvua oli ennen kaikkea myytyjen tuotteiden määrässä. Samaan aikaan hinnat nousivat.
Sen sijaan leikkeleet sisältävän tuoteryhmän myynti taas laski. Kaikenlaisen lihan myynti väheni siipikarjaa lukuunottamatta.
– Voisivatko kasvun taustalla vaikuttaa loppuvuodesta julkaistut uudet ravitsemussuositukset? pohtii Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjhotaja Tuula Loikkanen.
Kaiken kaikkiaan elintarvikkeiden myynti väheni alkuvuonna edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Sekä myynnin arvo että määrä väheni.