Valtioneuvoston lausunto Kirkkonummelle ja Espooseen asennettavasta suurjännitekaapelista hämmentää osaa seudun asukkaista ja maanomistajista.
Lausunto sisältyy päätökseen, jolla valtioneuvosto myönsi energiayhtiö Fortumille luvan lunastaa pysyviä käyttöoikeuksia maakunnassa sijaitsevien kiinteistöjen alueisiin. Fortum oli hakenut lupaa teknologiayhtiö Microsoftin datakeskusta varten rakennettavalle 2x400 kilovoltin (kV) kaapelille.
Kymmenkunta alueen asukasta haki korkeimmalta hallinto-oikeudelta lunastusluvan purkua, mutta oikeus piti sen voimassa.
Asukkaita kummastuttaa se, että vaikka vastaavan kokoluokan kaapelia ei ole Suomessa aiemmin asennettu maahan julkisille paikoille, valtioneuvosto ei nähnyt hanketta ennakkotapauksena.
Näin valtioneuvoston päätös syntyi
Parin vuoden takaisen päätöksen esittelijöinä toimivat elinkeinoministeri, nykyinen kansanedustaja, Mika Lintilä (kesk.), sekä työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Johanna Juvonen.
Juvonen kertoo Ylelle laatineensa päätöspohjan Lintilän esitystä varten, minkä jälkeen valtioneuvosto hyväksyi päätöksen yleisistunnossaan.
Juvonen poimi esitykseensä taustamateriaaleja Fortumin valtioneuvostolle aiemmin toimittamasta vastineesta.
– [Tällaiset] laaditaan hakemusasiakirjojen ja kuulemisaineiston perusteella, Juvonen sanoo.
Tammikuulle 2022 päivätyssä vastineessaan Fortum kirjoittaa: ”Suurjännitekaapeli ei ole ennakkotapaus, koska esimerkiksi Suomessa on käytössä lukuisia suurjännitemaakaapeleita muun muassa kaupunkiympäristöissä.”
Kohta siirtyi sellaisenaan valtioneuvoston päätökseen.
Yle sai kantaverkkoyhtiö Fingridiltä ja Säteilyturvakeskukselta vahvistuksen sille, ettei 400 kV maakaapeleita ole aiemmin asennettu Suomessa julkisille paikoille.
Fingridin mukaan mahdollisesti vain Olkiluodon ydinvoimala-alueella on voitu käyttää 400 kV kaapelia julkisella alueella. Muutoin kyseisen kokoluokan maakaapelit sijaitsevat sähkömuuntamoiden läheisyydessä suljetuilla alueilla.
Hankkeen ympäristöselvityksen mukaan tavanomaisempi 110 kV jännitetaso ei riitä datakeskuksille, minkä vuoksi tarvitaan 400 kV jännite.
Juvosen mukaan suurjännitekaapeleita koskeva lainsäädäntö on sama sekä 110 että 400 kV maakaapeleille, joskin hän myöntää, että teknisesti hanketta voidaan pitää ennakkotapauksena.
Samalla hän kuitenkin kiistää, että valtioneuvostossa olisi mennyt asiassa läpi harhaanjohtavaa tai puutteellista tietoa.
– En sanoisi niin, hän toteaa.
Yle lähetti kansanedustaja Mika Lintilälle sähköpostiviestin, jossa hänelle tarjottiin mahdollisuutta kommentoida asiaa. Yle ei saanut vastausta viestiin.
”Maanomistajilla väärinkäsitys”
Työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Johanna Juvonen kertoo tarkistavansa esittelemiensä tietojen paikkansapitävyyden, jos hänellä on syytä epäillä, että jotain voi olla pielessä.
– Jos on syytä epäillä, että jokin ei pidä paikkaansa, niin totta kai silloin tarkastetaan, mutta lähtökohtaisesti oletetaan, että siinä, mitä tänne tulee, ei kukaan suoranaisesti valehtele tai anna väärää tietoa.
Juvosen näkemys on, että maanomistajilla on ollut asiassa väärintulkinta. Hän pitää selvänä, että Fortum on viitannut vastineensa kyseisessä kohdassa 110 kV suurjännitekaapeleihin, jollaisia kulkee Suomessa myös julkisilla paikoilla.
Näin siis siitä huolimatta, että tosiasiassa maahan kaivetaan 400 kV:n kaapeleita.
– Heidän [maanomistajien ja asukkaiden] olisi pitänyt kirjoittaa, että 400 kV maakaapeli, mutta kun eivät olleet kirjoittaneet, niin hakija [Fortum] vastaa näin, Juvonen sanoo.
Yle on käynyt läpi maanomistajien ja asukkaiden lausuntoja hankkeeseen liittyen, ja niissä on alusta saakka puhuttu 400 kV kaapelista. Esimerkiksi vuonna 2021 päivätyssä kirkkonummelaisen kyläyhdistyksen lausumassa todetaan: ”Lausuma koskee Fortum Power and Heat Oy:n suunnitelmaa 2x400 kV:n maakapelin asentamiseksi [...] datakeskukseen Kirkkonummen Kolabackenin alueella”.
Juvonen sanoo Ylelle, ettei hän pidä eroa 110 ja 400 kV kaapeleiden välillä merkityksellisenä, koska molemmat ovat suurjännitteisiä.
Juvonen ei myöskään ota kantaa siihen, olisiko Fortumin kuulunut muotoilla vastineessaan kohta tarkemmin, eli puhua 400 kV kaapelista, jollaista varten se lupaa haki.
– En näe tätä relevanttina, koska päätöksen lopputuleman kannalta sillä, miten vastine on muotoiltu, ei ole juuri merkitystä.
Korkein hallinto-oikeus siis hylkäsi viime vuonna asukkaiden valituksen, jossa nämä vaativat valtioneuvoston päätöksen purkua. Juvonen ei usko, että hänen laatimansa esitys olisi voinut vaikuttaa oikeuden ratkaisuun.
– Juridisesti tämä ei ole millään lailla ennakkotapaus, Juvonen sanoo.
Fortum kommentoi asiaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa. Yhtiön mukaan ”vastaavia suurjännitekaapeleita on käytössä useita kaupunkiympäristöissä, joten niiden toteuttamiselle on vakiintuneet käytännöt.”