Pitkään keskeneräisinä olleet kerrostalot Joensuun Penttilässä voivat valmistua jo tänä vuonna. Taloihin on tulossa omistusasuntoja.
Kahden Pielisjoen rannalla olevan kerrostalon rakentaminen jäi kesken muutamia vuosia sitten, kun silloin rakennuttaja teki konkurssin. Viime vuonna tunnettu joensuulainen rakennusalan yrittäjä Jarmo Heikkinen osti talot.
Nyt Heikkinen kertoo Ylelle, että talojen rakentaminen loppuun on sujunut suunnitellusti. Taloihin on tulossa omistusasuntoja, joihin uudet asukkaat voivat muuttaa ehkä jo vuodenvaihteen tienoilla.
Heikkinen on vakuuttunut siitä, että ihmiset uskaltavat ostaa asuntoja taloista, vaikka ne ehtivät olla pitkään keskeneräisinä säiden armoilla.
– Emme olisi tähän projektiin lähteneet, jos tämä olisi uskon asia. Tämä on ihan rakennuskemiaa, ja meillä ulkopuolinen insinööritoimisto valvoo, että rakenteet ovat kuivat.