GENTHIN Haudasta tiedettiin vuosikymmenten ajan. Ollaan Genthinissä, noin sata kilometriä Berliinistä länteen.
Huhut kertoivat, että metsäaukiolle oli joku haudattu, mutta kuka, sitä ei tiedetty. Paikalliset historioitsijat yrittivät turhaan selvittää asiaa.
Vuonna 2022 onni potkaisi: etelämpää Bad Arolsenin kaupungin arkistosta oli löytynyt genthiniläisiä asiakirjoja, joissa oli lueteltu seudun sotavankien nimiä.
– Kävimme työhön, ja niin vain sivulta 630 löytyi Josef Rewut, joka oli haudattu yksinään metsään, paikallinen historioitsija Christian Kühnel kertoo.
Kun nimi oli tiedossa, tutkijat etsivät tietoja eri arkistoista, eri maista. Asiakirjoja Rewutista löytyi lisää.
– Hän oli palvellut Puolan armeijassa ja joutui sotavangiksi vuonna 1939. Hän työskenteli sitten pakkotöissä maatilan työntekijänä täällä. Vuonna 1942 hän kuoli, Kühnel kertoo.
Rewut lynkattiin paikallisten natsijohtajien yllyttämänä.
Osa sotavangeista haudattiin asianmukaisesti ja usein kirkon siunauksella, mutta Josef Rewutia ei.
Rewutin elämästä ja kuolemasta on kiertänyt seudulla useita eri versioita.
– Kerrotaan, että hänet hirtettiin, koska hänellä oli suhde paikallisen naisen kanssa. Mutta se on vain tarina, jota ei ole pystytty osoittamaan todeksi, kuolleiden sotilaiden jäänteitä etsivän Volksbund-järjestön tiedottaja Diane Tempel-Bornett sanoo.
”Tappajakin tarvitsee haudan”
Saksan maaperästä kaivetaan vuosittain 200–350 kadonnutta ihmistä. Eniten löytyy sotilaita, jotka kaatuivat toisen maailmansodan viimeisissä, Berliinin ympäristössä käydyissä taisteluissa.
Sotilaiden lisäksi maasta kaivetaan niin puolisotilaallisen Volkssturmin ja Hitler-nuorison jäseniä kuin siviilejäkin.
Monet löytyneistä olivat eläessään julmia natseja, jotka tappoivat paljon ihmisiä. Siksi Volksbundin työtä on Saksassa myös kyseenalaistettu.
– Toivoisi, että heidät olisi saatu maallisen tuomioistuimen eteen. Mutta silti hekin tarvitsevat haudan, Volksbundin tiedottaja Diane Tempel-Bornett sanoo.
Sotilaiden elämäkerroista on Tempel-Bornettin mielestä tärkeä pyrkiä oppimaan.
– Kuinka on mahdollista, että rakastava perheenisä Adolf Diekmann lukitsee 643 naista ja lasta kirkkoon ja sytyttää sitten kirkon tuleen? Mitä ihmisessä pitää tapahtua, että hänestä tulee tällainen, Tempel-Bornett kysyy.
Sukulaisille tärkeää
Jäänteitä kaivava Joachim Kozlowski pohtii, että ihmisarvo ulottuu kuolemaa pidemmälle.
– Lähes jokaisessa saksalaisessa suvussa, monissa puolalaisissa ja lähes kaikissa neuvostoliittolaisissa perheissä kuoli ihmisiä sodassa, Kozlowski sanoo kuopan pohjalla.
– On erittäin tärkeää, että näillä ihmisillä on paikka suremiseen. Suru tarvitsee paikan, Kozlowski sanoo.
Kozlowskille on olennaista tietää vainajasta mahdollisimman paljon.
– Se helpottaa työtäni. Tiedän etukäteen, mitä minun pitää odottaa ja mihin kiinnittää erityistä huomiota.
Seuraavaksi Josef Rewutin jäänteet haudataan viereiselle hautausmaalle. Volksbund ylläpitää hänen hautaansa.
