Tuomo Salonen kertoo nyt, millaista oli jahdata dopingista epäiltyjä yleisurheilutähtiä – ”Jännittäviä hetkiä”

Urheiluliittoon huippu-urheilujohtajaksi palannut Tuomo Salonen oli suomalaisittain ainutlaatuisella näköalapaikalla kansainvälisessä huippu-urheilussa.

Suomen Urheiluliiton uusi  huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen Helsingin olympiastadionilla.
Tuomo Salonen sai työskennellä kaksi vuotta erittäin kiinnostavissa kansainvälisissä tehtävissä. Urheiluliitossa hän aloitti huippu-urheilujohtajan työt maanantaina. Kuva: Toni Määttä / Yle

Kun oikeustieteistä kaksi akateemista loppututkintoa suorittanut Tuomo Salonen 33-vuotiaana keväällä 2023 lähti Suomen urheiluliiton GM:n postilta kansainvälisiin tehtäviin, ei näyttänyt todennäköiseltä, että hän kotimaisiin yleisurheilukuvioihin ainakaan pitkään aikaan palaisi.

Uusi työpaikka Athletics Integrity Unitin eli Kansainvälisen yleisurheiluliiton itsenäisen tutkintayksikön lakimiestiimissä tarjosi antidopingjuridiikkaan perehtyneelle maaottelumailerille suomalaisittain uniikin näköalapaikan kansainvälisessä huippu-urheilussa.

”Unelmien työpaikka”

– Minun koulutuksellani ja mielenkiintoni kohteet huomioiden unelmien työpaikka, upea huippuammattilaisten muodostama tiimi ja erittäin kiinnostavia työtehtäviä, Salonen muisteli perjantaina kahden vuoden rupeamaansa Monacossa toimivassa AIU:ssa, jonka toimistoon hän pendelöi kotoaan Ranskan puolelta Nizzasta.

Tämä huomioiden olikin suuri yllätys, kun Urheiluliitto 11. huhtikuuta kertoi rekrytoineensa Salosen liiton huippu-urheilujohtajaksi ja GM:nä työskentelevän Jani Tanskasen työpariksi.

Mohamed Katir tuulettaa 5 000 metrin alkuerän voittoa.
Espanjaa edustava Mohamed Katir oli nimekkäimpiä dopingrikkomuksesta kiinni jääneitä urheilijoita Tuomo Salosen AIU-aikana. Suomalainen oli tapauksen tutkinnassa suuressa roolissa. Kuva: Getty Images

Työnsä AIU:ssa huhtikuun lopussa paketoinut Salonen totesi, että eniten ratkaisussa painoivat perhesyyt. Puoliso ja kaksi päiväkoti-ikäistä lasta ovat koko ajan asuneet Espoossa. Kun samaan aikaan Urheiluliiton tarjous ja työnkuva alkoivat motivoida, päätös palata liittoon sinetöityi.

Verot Suomeen

– Monaco liitetään usein nollaveroihin, joten todettakoon, että asuin Ranskassa ja maksoin koko ajan tuloverot Suomeen, Salonen naurahti.

Hän vastaa jatkossa aikuisten arvokisatoiminnasta, huippujen ja näiden valmentajien tukemisesta, kansainvälisestä kilpailutoiminnasta ja kansainvälisestä sidosryhmätyöstä. Salonen on myös pitänyt kilpailumanagerin oikeutensa, jotta saa neuvotella suomalaisia urheilijoita ulkomaisiin kisoihin.

– Ennen kaikkea pyrin auttamaan heitä pätevien managerien kanssa yhteistyöhön.

Moukarinheittäjät krista Tervo ja Silja Kosonen Helsingin Eläintarhan moukarikentällä.
Tuomo Salosen yksi tehtävä on auttaa suomalaishuippuja kansainvälisiin kilpailuihin ja manageritalleihin. Moukarikaksikko Silja Kososella (vas.) ja Krista Tervolla on omat kilpailumanagerit: Kososella belgialainen ja Tervolla suomalainen. Kuva: Toni Määttä / Yle

Vaikka Salonen oli edellispestillään liitossa (2020–23) pidetty hahmo urheilijoiden ja valmentajien keskuudessa, osaa valmentajista on nyt ihmetyttänyt, mihin Urheiluliitto tarvitsee kaksi huippujohtajaa, kun valmentajakentällä koetaan, ettei sinne riitä rahaa ja apua. Salonen tietää asian.

Rekrytoinnista vastannut toimitusjohtaja Harri Aalto sanoi Yle Urheilulle 24. huhtikuuta olevansa varma, että Salonen on jatkossa liitolle ja sen huippu-urheilulle kulueräänsä kannattavampi investointi.

Urheilija-valmentaja-parit odottavat uudelta johdolta ennen kaikkea resurssiapua tilanteessa, jossa hyvin harva yleisurheiluvalmentaja Suomessa saa tästä työstä toimeentulonsa.

Tiukka vaitiolovelvollisuus

Salonen ei AIU-vuosinaan voinut kovin paljon puhua työstään antidoping- ja etiikkavalvontatyötä tekevässä, Brett Clothierin johtamassa tutkintayksikössä, koska varsinkin kaikki antidopingtoiminta on luonteeltaan luottamuksellista.

Isoja AIU:n dopingkaloja hänen kaudeltaan ovat esimerkiksi huippujuoksijat Rhonex Kipruto ja Mohamed Katir sekä seiväshyppääjä Thiago Braz ja kävelijä Koki Ikeda.

Thiago Braz Da Silva tar OS-guld i Rio.
Riossa 2016 kotiyleisön edessä seiväshypyn olympiakultaa voittanut Thiago Braz ei dopingrikkomuksen takia päässyt viime kesänä Pariisin olympiakisoihin. Kuva: Yoan Valat / EPA / All Over Press

– Olin kahden vuoden aikana mukana noin 50 dopingtutkintajutussa, ja pöydälleni jäi lähtiessäni tusina tapausta kollegoille jatkettavaksi. Mielenkiintoisia tapauksia on lähiaikoinakin tulossa AIU:n tutkinnasta julki, mutta en voi kertoa nimiä.

Voittoprosentti 100

Salosen ja AIU:n rooli oli toimia tavallaan syyttäjänä tapausten mennessä World Athleticsin nimeämälle kurinpitotribunaalille tai urheilun kansainväliselle vetoomuselimelle CAS:lle. Hänen voittoprosentikseen kahden vuoden ajalta jäi 100.

Antidopingtyöhön ja epäilyksen alle joutuneiden isojen tähtien jahtaamiseen liittyy aina kiehtovaa mystiikkaa, eikä Salonen sitä kiistä.

– Suuri osa tapauksista on aivan suoraviivaisia ja epädramaattisia, mutta osan kanssa sai elää jännittäviä päiviä. Kun tutkinnassa sitten saatiin läpimurto, kyllä ne hetket jäivät mieleen.

673 dopingista rangaistua

Salonen muistuttaa yleisurheilun globaalista luonteesta, mikä on antidopingtyölle valtava haaste. Kansallisen antidopingtyön ja urheilijoiden tietämyksen taso heittelee valtavasti. AIU:n toimintakieltolistalla on tällä hetkellä peräti 673 urheilijaa tai muuta lajitoimijaa.

– Antidopingtyö on myös AIU:n ansiosta kehittynyt merkittävästi, mutta olisi hyvin naiivia ajatella, että kaikki käyttäjät jäisivät kiinni. Pelote on kasvanut.

Yksi asia olisi yllättänyt Salosen rajusti kahden AIU-vuoden aikana: suomalaisen huippu-urheilijan epäilty dopingrikkomus.

– En olisi sitä kansallisuuteni ja Urheiluliitto-taustani takia päätynyt käsittelemään. Mutta varsinkin jos kyse olisi ollut niin sanotusta raskaan sarjan dopingista, se olisi yllättänyt rajusti.