Moukarinheiton Suomen ennätyksiä vuorotahtia paiskoneet Silja Kosonen ja Krista Tervo kuuluvat Suomen säkenöivimpiin mitalitoivoihin yleisurheilukauden syyskuussa huipentavissa Tokion MM-kisoissa.
Kosonen siirsi Suomen ennätyksen täysin uusille metriluvuille jo maaliskuussa. Kososen ennätys kohentui kahdessa kilpailussa lähes kolmella metrillä. Kyproksen Nikosiassa leka lensi hurjiin lukemiin 77,07.
Pian alkava pitkä kisakausi on vaativa, koska MM-kisat järjestetään vasta syyskuussa.
– Valmentajat tekevät tarkat suunnitelmat ja tietävät, mitä kannattaa tehdä milloinkin. Täytyy vain malttaa eikä ahmia ihan hulluna kilpailuja. Kun pitää myös taukoja, niin pysyy kovassa tikissä, Kosonen luottaa.
Vielä alkukesästä ei ole pakko venyä kovimpiin tuloksiin.
– En lähde hakemaan ennätyksiä heti ensimmäisissä kilpailuissa. Yritän malttaa pitää taukoja ja saada mieltäni pois kilpailuista. Sehän on vaikeaa, koska kilpailuja on säännöllisesti läpi koko kesän. Pitää vaan muistaa, että MM-kisat ovat aika myöhään, Kosonen toteaa.
Kosonen on noussut niin kovalle tasolle, että kisakutsuja satelee joka puolelle.
– On se vähän vaikeaa, kun tekisi mieli lähteä kaikkialle, mihin vain halutaan. Laskimme juuri, että kuinka monta kilpailua tuli viime vuonna ja kuinka monta haluaisimme tänä vuonna. Täytyy muistaa päätavoite, niin pystyn sanomaan helpommin ei, Kosonen sanoo.
77 metrin moukarikaari olisi ollut todella kovaa valuuttaa kaikissa viime vuosien arvokisoissa. Kososen tämänhetkinen SE-tulos olisi riittänyt viime kesänä Pariisissa olympiakultaan saakka.
– Kun heittää tuollaisen tuloksen, niin sehän lupaa hyvää. Mutta olen muistuttanut itselleni ja muillekin liikaa innostuneille, että tulos tuli maaliskuussa. Siitä on vielä puoli vuotta MM-kisoihin. Saa tehdä kovaa duunia eikä pidä vielä innostua liikaa.
Kosonen on saanut toppuutella kevään tuloksista eniten innostuneita.
– Jotkut innostuivat jo turhan paljon ja kyselivät, että koska menee 80 metriä. Ennätyksen parantaminen yhden kauden aikana kuudella metrillä olisi jo aikamoista, huomauttaa Kosonen, jonka kilpailukausi alkaa toukokuun lopulla Puolassa.
Tervon tekniikka toimii nyt varmemmin
Krista Tervolle viime kesä oli melkoista vuoristorataa. Tervon tekniikka reistaili pahasti, mutta hyviä onnistumisiakin tuli. Hän sijoittui kuudenneksi Pariisin olympialaisissa ja paranteli kolme kertaa SE-tulosta.
Etenkin loppukauden ”hyvän boogin” pohjille lähdettiin rakentamaan jatkoa tähän vuoteen.
– On menty eteenpäin niin fysiikassa kuin heittotekniikassa. Ei tule enää hirveästi sellaisia katastrofiheittoja, vaan heittoni pysyvät paremmin kasassa. Tosi kiva, että olen saanut vihdoinkin asioita loksahtamaan kohdilleen, Tervo iloitsee.
Mitä viime kesän vaikeudet opettivat?
– Opin ainakin sen, että urheilusta pitää nauttia. Sitä ei saa tehdä pakonomaisesti. Jos nyt jotakin opin, niin ainakin sen, että vaikka menisi kuinka huonosti, niin silti voi nopeasti mennä myös hyvin. Ainakin tiedän, että on turha luovuttaa, vaikka menisi huonosti, Tervo miettii.
Tärkeintä on, että heittämiseen saataisiin aiempaa parempi tasaisuus.
– Lähdemme rauhakseltaan liikkeelle. Alkukauden tavoitteeni on saada haltuun peruskisatekeminen. Toki saa tulla pitkiäkin heittoja, jos on tullakseen. Mutta kovat tavoitteeni ovat vasta loppukesässä.
Tervo on aloittamassa kesän kilpailunsa kesäkuun alkupäivinä.
– Avaan kauteni luultavasti 3. kesäkuuta Bergenissä. Tällaisiin kausiin kuuluu, että tulee ainakin jokin kevyempi jakso ja sitten lähdetään rakentamaan kuntoa vielä uudestaan, Tervo viittasi vasta syyskuussa huipentavaan kauteen.