Tampereella on niin kova pesisbuumi, että kentät loppuvat kesken – laji kasvaa tällä hetkellä koko Suomessa

Manse PP nousi vuodenvaihteessa lisensseillä mitattuna Suomen suurimmaksi pesäpalloseuraksi. Vierailimme F-tyttöjen harjoituksissa Vesitornin kentällä Kaupissa.

Therese Tienvieren ja Iines Simolan laji on pesäpallo. Katso videolta tunnelmia harjoituksista Tampereen Kaupista. Video: Miikka Varila / Yle

Pesäpallon harrastajamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti Tampereella.

Manse PP:n junioripäällikkö Jaakko Lehtonen kertoo, että seuran juniorien määrä on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Yhteensä lisenssipelaajia on nyt yli 600 ja joissakin ikäluokissa omia joukkueitakin jopa kolme.

– Kasvoimme vuodenvaihteessa Suomen suurimmaksi pesäpalloseuraksi. Nuorimpienkin ikäluokkien treeniryhmiin on tällä hetkellä tosi paljon tulijoita, eli pesis todellakin kiinnostaa tamperelaisia, Lehtonen sanoo.

Manse PP:n junioripäällikkö Jaakko Lehtonen punaisessa verkkatakissa ja lippis päällä seisomassa urheilukentällä.
Jaakko Lehtonen hehkuttaa, että pesäpallo on naisten ylivoimaisesti seuratuin palloilulaji Suomessa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Ilmiön syistä junioripäälliköllä on selkeä näkemys.

Edustusjoukkueiden miesten ja naisten sarjoissa voittamat mestaruudet ovat kasvattaneet sekä intoa että esikuvia.

Lisäksi Lehtonen antaa tunnustusta lajin parissa vallitsevalle yhteisöllisyydelle. Toimintaan on saatu mukaan satoja innostuneita vanhempia ja muita aktiiveja.

– Pesäpallossa on voimissaan vahva talkootyön kulttuuri, joka on varmasti vaikuttanut osaltaan buumiin. Junioripuolen yhteishenki ja -tunnelma ovat tempaisseet mukaan lisää porukkaa harrastajien lähipiiristä.

Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Miika Rantatorikka kertoo, että lajin harrastajamäärät ovat kasvussa myös muualla.

Pelkästään viime vuonna pelaajien määrä kasvoi 580 lisenssillä.

– Pesäpallo on kasvava laji ympäri maata. Olen todella hyvilläni siitä, millaista työtä seuroissa tehdään ja kuinka hyvin lajilla menee tällä hetkellä.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolella

Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla, että vähävaraisten perheiden lapset liikkuvat muita vähemmän.

Manse PP:n haluaa toimia tällaista kehitystä vastaan. Seura on kirjannut yhdenvertaisuuden yhdeksi keskeisistä periaatteistaan.

– Monet lajit alkavat olla jo hyvin kalliita. Pyrimme pitämään harrastamisen kustannukset mahdollisimman matalina, jotta jokaisella perheellä olisi mahdollisuus tulla tulotasosta riippumatta pelaamaan pesäpalloa, Jaakko Lehtonen toteaa.

Konkreettinen esimerkki linjasta ovat Manse PP:n pesäpallokoulut.

– Pesistä pääsee pelaamaan kaksi kertaa viikossa koko kesäksi 60 eurolla.

Lehtonen huomauttaa, että pesis on myös tasa-arvon näkökulmasta edistyksellinen laji.

– Meille on tärkeää se, että kaikki voivat urheilla. Junnuissa liikkumisen ilo on tärkeintä, eikä kukaan ole liian huono pelaamaan.

Nuori tyttö Therese Tienvieri keskittyneenä pesäpallomaila olalla valmistautumassa lyömään syötöstä.
Thesere Tienvieri valmistautuu lyöntiin Vesitornin kentällä. Kuva: Miikka Varila / Yle

Hieman hyinen sää ei haittaa vuonna 2015–2016 syntyneitä F-tyttöjä, jotka kokoontuvat harjoituksiin tiistai-iltana Vesitornin kentällä Kaupissa.

Therese Tienvierellä on käynnistymässä jo kolmas pesäpallokesä.

– Alun perin vähän ihmettelin, että mikä tää mailajuttu tai räpsä on, mutta täällä on kyllä tosi kivaa. Olen saanut paljon kavereita ja hallitsen etenkin lyömisen jo aika hyvin. Se riippuu kyllä vähän lukkarista, kun en ole tottunut vielä kaikkiin lukkareihin, hän kertoo.

Iines Simola alkoi harrastaa pesäpalloa käytyään seuraamassa veljensä harjoituksia ja tuumittuaan, että peli vaikuttaa aika hauskalta.

– Peli-into on ollut niin kova, että minä ja veli olemme pelanneet pesistä myös naapureiden kanssa omalla pihalla. Kunnareita F-junnujen peleissä ei vielä kovin usein tule, kun ulkopelaajat ovat niin hyviä, mutta ne ovat lisääntymään päin!

Junioritoiminta kaipaa lisää tukea

Kentän laidalla harjoituksia seuraava Jaakko Lehtonen on innoissaan siitä, kuinka paljon uusia harrastajia on jo ilmoittautunut kesän pesiskouluihin.

Lisääkin mahtuu silti mukaan, vaikka junioritoiminta on paisunut niin paljon, että Manse PP:llä on edessään hieman yllättävä käytännön ongelma.

– Pesäpallokentät eivät yksinkertaisesti tahdo riittää täällä Tampereella.
Harjoitusten lisäksi seura pelaa eri sarjoissa 10–20 kotipeliä viikossa.

– Tampereella on panostettu hienosti edustuspesäpalloon, mutta toivottavasti panostusta löytyisi myös ruohonjuuritasolle, junioripäällikkö vetoaa.