Raimo Helmisen sutkautuksista tuli ilmiö – nyt ”Raipe” kertoo, miksi puhuu niin vähän: ”Joutunut tekemään sen tarkoituksella”

Suomen ensimmäisen MM-kullan voittanut joukkue kokoontui lähes kokonaisuudessaan Tukholmassa.

Raimo Helminen lähikuvassa.
Raimo Helminen nautti muiden Leijonien legendojen tapaamisesta. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

TUKHOLMA.

Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestarit tapasivat toisensa Tukholmassa maanantai-aamuna Jääkiekkoliiton järjestämällä brunssilla. Illalla ohjelmassa on Leijonien ja Ruotsin välisen ottelun seuraaminen.

Paikalle olivat saapuneet lähes kaikki joukkueen pelaajat ja johtoryhmän jäsenet.

SM-liigassa SaiPaa valmentava Raimo Helminen on ollut otsikoissa tämän kiekkokauden aikana viikoittain, välillä jopa päivittäin. Lappeenrantalaisten sensaatiokausi toi hopeaa ja SaiPa-ilmiö henkilöityi vahvasti joukkueen päävalmentajaan.

Helmisen lyhyistä sutkautuksista on tehty t-paitoja ja meemejä.

Leijonalegendojen joukossa ”Raipe” sai pitkästä aikaa olla yksi muiden joukossa.

Raipe, kuhina on ollut kuukausien ajan melkoista. Miltä se on tuntunut?

– No siinä mielessä hyvältä, että SaiPa on pärjännyt. Se on hieno asia SaiPalle, kun on päässyt taas kiekkokartalle.

No entäs Raipelle?

– Noo… kyä sekin on ollu ihan… kivaa. Vaikka välillä ihan turhaan henkilöitynyt minuun.

Onko tullut sellainen olo, että keskustelu pyörii liikaa sinun ympärilläsi?

– Joo, on. Ihan liikaa. Sen pitäisi pyöriä SaiPan ja ennen kaikkea pelaajien ympärillä. Niiden, jotka sen pelin pelaa.

Varmasti hiukan vaivaannuttavaa?

– Välillä se on. Siksi tässä pitää vähän yrittää väistellä.

Aika hyvin osaat kyllä väistellä. Olet tehnyt siitä suoranaista taidetta.

– Hehheh.

Eli kuinka lyhyen vastauksen voikaan antaa, että pääsee nopeasti tilanteesta eroon.

– Heh, niin just. Joutunut tekemään sen vähän tarkoituksella.

Mediataktiikkasi näyttää toimivan.

– No joo.

Nyt et ole ainoana huomion keskipisteenä, kun ympärillä on lähes kaikki vuoden 1995 MM-sankarit. Miltä se tuntuu?

– Hyvältä. Tää on hianoo.

Kun katselet tässä 30 vuoden takaisen joukkueen jäseniä, niin minkälainen tunne siitä tulee?

– Kyä tässä sillain haikea olo tulee, että kolmekymmentä vuotta on vierähtänyt aikaa. Se on pitkä aika.

Jääkiekkoilija Raimo Helminen luistelee harjoituksissa katse kohti kiekkoa.
Raimo Helminen Leijonien harjoituksissa Tukholman Globenin jäällä 30 vuotta sitten. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Mitä siitä ajasta tulee päällimmäisenä mieleen?

– Tulos niiltä edellisiltä kausilta ja se jatkumo siihen ysiviiteen. Se tulee urheilupuolesta mieleen. Mutta sitten tietenkin se, mitä Suomessa tapahtui 30 vuotta sitten. Se on varmaan aika iso asia.

Sitä se toden totta on, edelleen. Vaikutukset näkyvät yhä.

– Vieläkin.

Ja kun katsoo tätä teidän porukkaa, niin onhan tästä todella moni edelleen merkittävässä roolissa suomalaisessa jääkiekossa.

– Aivan.

Sekin kertoo varmasti omaa kieltä siitä, että joukkue oli poikkeuksellinen?

– Kyllä varmasti.

Oletteko pitäneet joukkueen kesken paljon yhteyttä vuosien aikana?

– Joidenkin kanssa enemmän, joidenkin vähemmän. Tamperelaisten kanssa nähdään väkisinkin, Virran Hantan ja Peltosen Villen kanssa paljonkin. Ja monen muun.

Miten tätä kokoontumista Tukholmassa juhlistetaan?

– Illalla peliin. Sitä ennen on lounasta. Ja sitten huomenna yhteinen lounas, ennen kuin mennään kotiin.

Curt Lindström ei päässyt vielä tähän ensimmäiseen tilaisuuteen mukaan, mutta on kuulemma liittymässä joukkueen seuraan myöhemmin. Minkälainen kohtaaminen siitä tulee?

– Upea. Ollaan silloin tällöin soiteltu Curren kanssa.

Kun katselet tätä nykyistä Leijonien joukkuetta ja vertaat ensimmäisen MM-kullan voittaneeseen joukkueeseen, niin minkälaisia havaintoja teet?

– Mää tykkään tosta (tämän kevään) joukkueesta. Se on raikas, vähän kokematon, nuorempi, mutta mielenkiintoinen. Tulee ihan mielenkiintoiset kisat.