Vuoden 1995 Kultaleijonat kokoontuivat Tukholmassa – tältä he näyttävät nyt

Historian ensimmäisten Kultaleijonien tapaaminen toi Tukholmaan Suomen 1995 vuoden mestaruusjoukkueen.

Jääkiekon maailmanmestarit Hannu Virta ja Esa ”Essi” Keskisen muistelevat vuoden 1995 MM-kisoja ja Suomen mestaruusjoukkuetta.

Suomen historian ensimmäiseen maailmanmestaruuteen siivittänyt miesten jääkiekkomaajoukkue palasi rikospaikalle, kun pelaajat kokoontuivat muistelemaan 30 vuoden takaista hetkeä MM-turnauksen yhteyteen Tukholmassa.

Ensimmäisten Kultaleijonien kokoontuminen toi yhteen ison osan joukkueen pelaajista, joista muun muassa Saku Koivu, Ville Peltonen, Jere Lehtinen ja Raimo Helminen vierailivat Leijonien pukukopissa luomassa henkeä maanantai-illan Ruotsi-ottelua ajatellen.

Vuoden 1995 MM-turnauksesta muistetaan etenkin Koivun, Lehtisen ja Peltosen muodostama hyökkäysketju Tupu–Hupu–Lupu. Heistä Peltonen oli turnauksessa Suomen joukkueen tehokkain pistein 6+5=11 ja teki MM-finaalissa hattutempun. Turnaus huipentui 4–1-finaalivoittoon Ruotsia vastaan.

Jere Lehtinen lähikuvassa.
Jere Lehtinen firar VM-guldet 1995.
Suomen maajoukkueen GM:n roolissa työskentelevä Jere Lehtinen oli yksi Suomen Tupu–Hupu–Lupu-tehotrion hyökkääjistä. Kuvat: Vesa Moilanen / Lehtikuva (vasen), Yles arkiv / Pekka Sipilä (oikea)
Saku Koivu lähikuvassa.
Saku Koivu lähikuvassa ruotsin paita kädessään poseeraten.
Hyökkääjä Saku Koivu oli palkittiin vuoden 1995 turnauksessa Suomen parhaana pelaajana. Kuvat: Vesa Moilanen / Lehtikuva (vasen), Heikki Saukkomaa / Lehtikuva (oikea)
Raimo Helminen lähikuvassa.
Jääkiekkoilija Raimo Helminen luistelee harjoituksissa katse kohti kiekkoa.
Kaikkien aikojen tehokkain A-maajoukkuepelaaja (52+155=207) Raimo Helminen valmensi kuluvalla kaudella SaiPan historialliseen SM-hopeaan. Kuvat: Vesa Moilanen / Lehtikuva (vasen), Markku Ulander / Lehtikuva (oikea)

Joukkueesta puuttui maanantaina ainoastaan neljä pelaajaa – kapteeni Timo Jutila sekä puolustajat Janne Niinimaa, Petteri Nummelin ja Marko Kiprusoff.

Lisäksi tilaisuudesta puuttui päävalmentaja Curt Lindström, 84, joka liittyy joukkueen seuraan myöhemmin kuluvan viikon aikana. Lindström sairastaa parantumatonta polyneuropatia-nimistä hermosairautta, joka heikentää hiljalleen lihaksiston toimintakykyä.

Curt Lindström lähikuvassa Urheilugaalassa.
Curt Lindstöm pokaalin kanssa MM-finaalin 1995 jälkeen.
Vuoden 1995 mestaruusvalmentaja Curt Lindström aloitti Leijonien päävalmentajana vuonna 1993. Kuvat: Tomi Natri / All Over Press (vasen), Lehtikuva (oikea)
Janne Ojanen lähikuvassa.
Janne Ojasesta tuli vuonna 1995 ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on voittanut kaksi maailmanmestaruutta. Ensimmäinen tuli junioreiden MM-kisoissa vuonna 1987. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Esa Keskinen lähikuvassa.
MM-kullan lisäksi muun muassa kaksi olympiamitalia uransa aikana voittanut Esa ”Essi” Keskisen pelaajaura päättyi selkävammaan. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Tero Lehterä lähikuvassa.
Vuoden 1995 maailmanmestari Tero Lehterä on valmentanut uransa jälkeen. Viimeksi hän ollut päävalmentajana Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla IK Oskarshamnissa Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Sami Kapanen lähikuvassa.
Jääkiekkovalmentaja ja MTV:n kommentaattori Sami Kapanen siirtyi kesken menneen kauden valmentamaan Lahden Pelicansia. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Hannu Aravirta lähikuvassa.
Hannu Aravirta luotsasi pelaajauransa jälkeen Leijonat kolme kertaa MM-hopealle, kerran MM-pronssille ja kerran olympiapronssille. Maajoukkueen päävalmentajana Aravirta lopetti vuonna 2003. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Raimo Summanen lähikuvassa.
Joukkueen konkariosastoa vuoden 1995 turnauksessa edusti Suomen vanhimpana pelaajana Raimo Summanen, 63, joka päätti pelaajauransa kultajuhliin. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Hannu Virta lähikuvassa.
Hannu Virta, 62, on niin ikään toiminut pelaajauransa jälkeen valmentajana. Pelaajana Virta muistetaan etenkin TPS:n riveistä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Mika Nieminen historian ensimmäisten Kultaleijonien eli vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestareiden kokoontumisessa.
Mika ”Veikko” Nieminen pelasi urallaan kaikkiaan 208 A-maaottelua ja on maajoukkueen kaikkien aikojen kolmanneksi tehokkain pelaaja Raimo Helmisen ja Ville Peltosen jälkeen. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Mika Strömberg historian ensimmäisten Kultaleijonien eli vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestareiden kokoontumisessa.
Puolustaja Mika Strömberg, 55, päätti pelaajauransa vuonna 2010 ja oli 1990-luvulla voittamassa useita Suomen mestaruuksia Helsingin Jokereiden paidassa, muun muassa Hannu Aravirran alaisuudessa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Oikaisu 12.5. klo 18.39: Tero Lehterä ei siirry IK Oskarhamin päävalmentajaksi, vaan on viimeksi työskennellyt siellä.