Työvoimapula hirvittää tapahtuma-alalla: ”Kesästä on tulossa katastro­faalinen”

Osaavan työvoiman puute jarruttaa pienten esitystekniikka­yritysten kasvua. Kuopiolais­yrittäjä joutuu kieltäytymään töistä.

Moni ääni- ja valoteknikko vaihtoi alaa korona-aikana eikä ole palannut keikkahommiin. Porilaisen Äänirasian Pekka Huttunen on yksi työvoimapulan kanssa tuskailevista yrittäjistä.

Kuopiolainen esitystekniikka-alan yrittäjä Timo Pelkonen odottaa alkavaa sesonkia pelonsekaisin tuntein. Osaavia ammattilaisia ei tahdo riittää keikoille.

– Työvoimapula on kesällä ihan katastrofaalinen. Itse saan tehdä 24-tuntisia päiviä ja juosta monessa paikassa, Pelkonen kertoo.

Pelkosen yritys Timba oy ei lukeudu alan raskassarjalaisiin. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna reilut 300 000 euroa. Alan lainalaisuuksiin kuuluu, että pienemmät toimijat joutuvat turvautumaan freelancereihin.

Pelkosen mukaan liiketoimintaa jää tekemättä työvoimapulan takia.

– Kesä-, heinä- ja elokuu ovat niin pahoja, että joudun sanomaan ”eioota” joihinkin tarjouksiin.

Lähikuva kädestä joka pitää sähköpiuhaa.
Käsipareista on akuutti pula tapahtuma-alalla, varsinkin Helsingin ulkopuolella. Kuva: Minttu Villanen-Itälinna / Yle

Suurin syy työvoimapulaan on se, että iso osa ammattilaisista vaihtoi koronapandemian seurauksena alaa.

– Minulta lähti puolet ammattilaisista koronan jälkeen, eivätkä he ole tulleet takaisin alalle.

Lisäksi esitystekniikan vaatimustaso on niin korkea, että muutaman vuoden tauon jälkeen voi olla vaikea palata keikoille.

– Ääni- ja valopöydät kehittyvät koko ajan, ja niitä pitää osata käyttää. Ei työvoimatoimistosta voi ottaa miestä, joka ei ymmärrä laitteiden päälle yhtään mitään.

”Itku meinasi tulla”

Raumalaisen Mixa oy:n Mikko Kiviharju kamppailee niin ikään työvoimapulan kanssa. Tilanne on kuitenkin vähän parempi kuin heti koronan jälkeen.

– Pari vuotta sitten meinasi itku tulla, kun jouduin sanomaan tilaajille, että laitteet ja auto seisovat pihassa, mutta minulla ei ole ketään lähettää keikalle, Kiviharju sanoo.

Kiviharjun yrityksellä oli viime vuonna reilun 630 000 euron liikevaihto. Suurempaankin olisi mahdollisuuksia, jos löytyisi enemmän käsipareja.

Työvoiman saatavuutta haittaa myös se, että tapahtumajärjestäjien tilaukset tulevat usein viime tingassa, sanoo porilaisen Äänirasian toimitusjohtaja Pekka Huttunen. Äänirasia teki viime vuonna reilun miljoonan euron liikevaihdon.

– Työvuorolistojen suunnittelu on paikoitellen hankalaa, koska varoajat saattavat olla jopa alle viikon, Huttunen kertoo.

Pekka Huttunen toimitusjohtaja katsoo kameraan varastotiloissa ja hymyilee.
Äänirasian Pekka Huttunen on huomannut työvuorolistojen laatimisen hankaluuden tilausten lyhyen varoajan takia. Kuva: Minttu Villanen-Itälinna / Yle

Isot firmat paremmassa asemassa

Siinä missä työvoimapula koettelee pienempiä esitystekniikkayrityksiä Helsingin ulkopuolella, isoilla pyyhkii paremmin.

Suomen toiseksi suurimman alan toimijan Akun Tehtaan liikevaihto oli viime vuonna yli 10 miljoonaa euroa. Myyntijohtaja Ahti Impolan mukaan työvoimapula ei lähtökohtaisesti näy heillä.

– Me saamme aika paljon työhakemuksia koko ajan, Impola toteaa.

Isomman toimijan eduksi hän näkee sen, että asiakassopimukset ovat pidempiä. Työtä voidaan luvata tekijöille pitkäksi aikaa eteenpäin.

Kotimaisen markkinajohtajan Rajupajan toimitusjohtaja Jani Rokala on Impolan kanssa samoilla linjoilla. Hän tunnistaa esitystekniikkayritysten eriarvoisen aseman, joka riippuu firman koosta ja sijainnista.

– Esimerkiksi Turussa ja Keski-Suomessa on enemmän pulaa työvoimasta kuin Helsingissä, Rokala kertoo.

Hän sanoo myös, että tiettyihin rooleihin on vajausta. Projektipäällikköjä ja kokeneita teknikkoja on vaikea löytää.

Artistien hinnat jopa kolminkertaistuneet

Tapahtumajärjestäjät taas kärvistelevät kustannusten nousun kanssa.

– Pitkän linjan kotimaisten artistien hinnat ovat tuplaantuneet tai jopa kolminkertaistuneet muutaman vuoden aikana, sanoo Porisperea järjestävä Harri Vilkuna.

Mies seisoo toimistonsa edessä kadulla keväällä Porissa.
Porispereä järjestävä Harri Vilkuna kertoo kotimaisten suosittujen artistien hintojen kohonneen huomattavasti muutamassa vuodessa. Kuva: Karri Laihonen / Yle

Tapahtumateollisuus ry:n toimitusjohtajan Sami Kermanin mukaan kustannusten nousu on suurin haaste tapahtuma-alalla tällä hetkellä.

Hän sanoo, että tapahtumateollisuus ottaa iskun vastaan yleisön puolesta, koska kustannusten nousua ei haluta siirtää kokonaan lippujen hintoihin.

Myös hallituksen päätös nostaa tapahtumien pääsylippujen arvonlisävero 10 prosentista 14:ään vaikeuttaa tapahtumajärjestäjien tilannetta.