Kommentti: Muistatteko, mitä Leijonat teki lähes kolme vuotta sitten? Nyt kannattaisi muistaa

Leijonat ei onnistunut katkaisemaan lähes kolme vuotta MM-kisoissa jatkunutta synkkää putkea, kirjoittaa Jussi Paasi.

Merelä maalin edessä.
Suomi onnistui vain kerran laittamaan kiekon Jacob Markströmin taakse. Kuva: Lehtikuva
Urheilu toimittaja Jussi Paasi.
Jussi PaasiUrheilutoimittaja

29. toukokuuta vuonna 2022.

Mitä silloin tapahtui?

Leijonat voitti MM-kisoissa jääkiekon suurmaan. Kotikisojen ikimuistoisessa finaalissa kaatui Kanada.

Sen jälkeen Suomi ei ole voittanut yhtään merkittävää jääkiekkomaata MM-turnauksessa. Ei Tšekkiä, ei USA:ta, ei Kanadaa, ei Ruotsia, eikä Sveitsiäkään.

Tappioiden sarja sai jatkoa maanantai-iltana Tukholmassa. Tre Kronor pyyhki Leijonilla pöytää kaksi erää, mutta kolmannessa Suomi heräsi horroksesta.

Ottelu päättyi lopulta Ruotsin niukkaan voittoon maalein 2-1.

Pitääkö olla huolissaan?

Kyllä ja ei.

Juuse Saros tökkää kiekkoa.
Juuse Saros esitti Suomen maalilla vahvoja otteita. Kuva: Lehtikuva

Suomi hävisi taas jääkiekon suurmaalle. Vaikkakin äärimmäisen niukasti. Ilman Juuse Saroksen fantastisia torjuntoja ottelu olisi voinut olla kahden erän jälkeen Ruotsille 5-0.

Suomalaisten kannattajien reaktiot Tukholman areenassa olivat epäuskoisia, kun Ruotsi leikitteli Leijonien kustannuksella. Avauserän laukaukset menivät Tre Kronorille 16-2. Toisessa erässä tahti vain kiihtyi.

Äänekäs kotiyleisö teki Härmän faneille saman minkä kisojen isäntämaa kaukalossa.

– Taistele Suomi! kuului silloin tällöin yksinäinen parkaisu.

Se osui ytimeen. Antti Pennasen johtaman joukkueen esityksen voi tiivistää yhteen sanaan: selviytymistaistelu.

Se näytti epätoivoiselta kaksi erää, mutta hieman ennen kolmannen erän puoliväliä Leijonat sai kuin taikaiskusta aikaan pari pidempää hyökkäysalueen pyöritystä.

Pesonen laukoo kiekon verkkoon.
Harri Pesonen toi Suomen maalin päähän päätöserässä. Kuva: Lehtikuva

Dynamiikka muuttui kaukalossa ja katsomossa. Suomalaisyleisö innostui mylvimään.

Kolmannen erän ryhtiliike oli Leijonilta komea. Suomi oli todella lähellä tasoitusmaalia ottelun lopussa.

Siitä altavastaajan asemaan näissä kisoissa sementoitu Leijonat voi hakea jatkossa voimaa. Suomi pystyi roikkumaan tuloksessa kiinni. Enempää ei tämänkertaiselta leijonamiehistöltä voikaan toivoa.

Ruotsilla on lähes parikymmentä NHL-pelaajaa joukkueessaan. Suomella Saros mukaan luettuna viisi.

Siihen nähden tulos oli jopa lupaava. Huolestuttava putki sai joka tapauksessa jatkoa.

Koska Leijonat onnistuisi kaatamaan jääkiekon suurmaan?