Leijonat koki ensimmäisen tappionsa jääkiekon MM-kisoissa, kun NHL-tähtiä vilisevä Ruotsi oli parempi maalein 2–1. Leijonat sai kolmanteen erään uuden vaihteen päälle, eikä tasoituskaan ollut lopulta kaukana.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen piti kolmatta erää miehekkäänä esityksenä, mutta koki Ruotsin ansainneen voiton ottelusta.
– Tarvitsimme tämäntyyppisen kokemuksen. Nyt kaikki pelaajat kopissa tietävät, mikä vaatimustaso on. Samalla myös näimme sen, että parhaimmillamme pystymme olemaan näissä peleissä mukana, Pennanen sanoi Yle Urheilulle.
Pennanen kuvaili Ylelle joukkueen käyneen napakan keskustelun toisella erätauolla. Kirjoittavalle medialle hän avasi enemmän tapahtunutta.
– Meillä on kasvamassa ainakin tuollainen henkinen kovuus, lujuus ja yhtenäisyys. On ollut jo havaittavissa, että se siellä on. Tykkäsin myös siitä, mitä toisella erätauolla tapahtui. Ei oltu tyytyväisiä siihen, miten toisen erän pelasimme, Pennanen sanoi ja jatkoi:
– Siellä oltiin kriittisiä ja käytiin läpi, että näin ei voi jatkaa ja parantaa pitää. Teemme elämän itsellemme liian monimutkaiseksi, jos hyökkäämme tuolla tavalla ja sähläämme.
Saros sai kehuja
NHL-tähtiä vilisevä Ruotsi tarjosi kovan mittarin Leijonille. Pennanen näkee, että Leijonien pelaamisessa näkyi niin hyviä kuin huonoja asioita. Lopulta kyse on Pennasen mukaan siitä, miten ottelusta opitaan.
– Hyvää kasvua ja kolme hyvin erityylistä peliä. Paljon kokemuksia. Nyt otamme pienen paussin ja analysoimme. En tiedä olinko vielä sanonut, mutta Juuse Saroshan oli erinomainen tänään. Se on tärkeää, Pennanen tiiivisti.
Näin Sund voidaan korvata
Saroksen huippuilta tarjoaa Leijonille hyvän selkänojan, mutta puolustaja Tony Sundin loukkaantuminen oli ikävämpi tapaus. Sund väänsi taklaustilanteessa jalkansa ja hänet talutettiin pukukoppiin.
– Sen minkä tiedän, niin se on haastava. En tiedä ihan tarkkaan, mutta voi olla, että ei jatka enää, Pennanen sano
Pennasen mukaan Leijonilla on tilanteeseen varasuunnitelma ja myös säännöt ovat selvillä. Ne kuulostavat hieman monimutkaisilta.
– Jos hän on loukkaantunut, me saamme ottaa uuden pelaaja ilman sitä, että se vie leimauksen. Tai se vie hetkeksi leimauksen, mutta kun olemme leimanneet kaikki passit, niin se Sundiin käytetty leimaus vapautuu käyttöön, kosks hän on loukkaantunut.
Päävalmentaja ei vielä osannut sanoa, kuka Sundin korvaa.
– Nyt tulee liian aikaisin. En edes tiedä, lähteekö Sund pois.
Leijonat viettää tiistaina vapaapäivää ja palaa harjoituksiin keskiviikkona. Torstaina vastaan asettuu Slovenia kello 17.20 alkavassa ottelussa.