Eagle S -alukseen kohdistuvassa rikostutkinnassa epäiltyjen määrä on romahtanut.
Vielä viime viikolla poliisi epäili yhdeksää miehistön jäsentä törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.
Nyt epäiltyjä on enää kolme.
– Kuutta henkilöä ei ole enää syytä epäillä rikoksista, tutkinnanjohtaja Sami Liimatainen kertoo Ylelle.
Poliisi kertoo nyt ensimmäistä kertaa julkisuuteen tutkinnan yllätyskäänteestä.
– Tulimme siihen päätökseen, että nämä henkilöt eivät ole tahallaan tai huolimattomuuttaan olleet vaikuttamassa näihin tapahtumiin [eli kaapelivaurioihin], sanoo tutkinnanjohtaja Liimatainen.
Katso videolta, miten Eagle S kynsi datakaapeleiden yli:
”Olemme saaneet selvityksiä, mitä aluksella on tapahtunut”
Esitutkinnan mukaan Eagle S -öljytankkeri vaurioitti joulupäivänä Suomenlahdella yhtä sähkökaapelia ja useaa tietoliikennekaapelia.
Poliisin mukaan kaapelit vaurioituivat, kun alus raahasi ankkuriketjua.
Poliisi epäilee kolmen merimiehen syyllistyneen kaapeleiden vaurioittamiseen.
– Nämä teot ovat tahallisena tekoina rangaistavia. On tosin olemassa erilaisia tahallisuuden asteita, sanoo Liimatainen.
Tutkinnanjohtaja ei kerro, kiistävätkö epäillyt syyllistyneensä rikokseen.
– En ota kantaa siihen, mitä he ovat asiasta kertoneet. Olemme saaneet selvityksiä, mitä aluksella on tapahtunut, Liimatainen toteaa.
Tulli kertoi heti kaapelivaurioiden jälkeen, että Eagle S kuuluu Venäjän varjolaivastoon, joka kiertää Venäjälle asetettuja pakotteita.
Onko tutkinnassa saatu näyttöä siitä, että saivatko merimiehet jostain ulkopuolelta ohjeita vaurioiden tekemiseen?
– Tässä vaiheessa en ota kantaa tällaisiin asioihin, tutkinnanjohtaja Liimatainen vastaa.
Pitkät matkustuskiellot
Suomen viranomaiset ottivat öljytankkerin haltuun äärimmäisen poikkeuksellisella tavalla, kun Rajavartiolaitoksen valmiusjoukko ja poliisin Karhu-ryhmä laskeutuivat alukselle.
Tuolloin aluksella oli yli kaksikymmentä miehistön jäsentä, joista yhdeksää alettiin epäillä rikoksista. Heidät kaikki määrättiin myös matkustuskieltoihin.
Rikosepäilyistä vapautuneet merimiehet olivat matkustuskiellossa.
Poliisi lopetti kuuden merimiehen rikostutkinnat siis viime viikolla. Yhden heistä matkustuskielto purettiin tammikuun lopussa, viiden merimiehen matkustuskiellot kestivät helmikuun loppuun.
Eagle S oli tutkinnan aikana takavarikoituna, poliisi purki takavarikon helmikuussa. Alus poistui Suomesta maaliskuussa.
Tutkinta valmistuu pian.
– Tavoite on, että kolmen epäillyn osalta tutkinta saadaan syyttäjälle lähiviikkoina, tutkinnanjohtaja Liimatainen kertoo.