Joensuu ei kiristä skuuttisääntöjä nuoren kuoleman jälkeen – poliitikko: ”Pitäisi käydä keskustelua kuljettajan vastuusta”

Helsingin kaupunki kielsi jo vuosia sitten yölliset skuuttiajelut neuvoteltuaan sähköpotkulautayhtiöiden kanssa. Joensuussa aiotaan odottaa uuden lain voimaantuloa.

Kuvassa sähköpotkulauta sekä Helena Hulmi.
Joensuussa menehtyi nuori mies skuuttionnettomuudessa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helena Hulmi kertoi päättäjien keskustelleen mahdollisista toimenpiteistä maanantaina. Kuva: Alberto Politi / Yle, Ari Haimakainen / Yle

Joensuun kaupunki ei aio lähteä rajoittamaan sähköpotkulautoja vuokraavien yritysten toimintaa, vaikka nuori mies kuoli vappuna tapahtuneessa skuuttiturmassa.

Joensuun kaupungin kaupungininsinööri Tero Toivasen mukaan kaupunki aikoo pitäytyä nykyisissä sähköpotkulautailun rajoituksissa, kunnes mikroliikkumista säätelevä laki astuu voimaan.

Lakimuutos tekisi rangaistavaksi kuljettaa sähköpotkulautaa päihtyneenä ja vahvistaisi sähköskuuttien vuokraamista koskevan liiketoiminnan sääntelyä.

Vuokratoiminnasta tulisi luvanvaraista, ja mikroliikennelupa antaisi kunnille mahdollisuuden asettaa ehtoja sähköskuuttien vuokraamiselle.

Joensuussa voi ajaa skuuteilla öisin, vaikka juuri silloin sattuu eniten vakavia skuuttionnettomuuksia.

– Tulevat mikroliikennelupaehdot noudattanevat suurelta osin jo aikaisemmin määriteltyjä ohjeita sähköpotkulautoja vuokraaville yrityksille, Toivanen kertoo sähköpostitse.

Joensuun kaupunki edellyttää, että sähköpotkulautojen maksiminopeus on rajoitettu teknisesti enintään 10 kilometriin tunnissa kävelykadulla, torialueilla sekä Kauppatorin läheisyydessä. Viikonloppuöisin suurin sallittu nopeus on 15 kilometriä tunnissa.

Joensuun kaupunginhallitus keskusteli nuoren miehen kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta maanantai-iltana.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helena Hulmi (kesk.) olisi valmis pohtimaan rajoituksia sähköpotkulautojen käytölle.

– Tällä hetkellä odotetaan lainsäädäntöä, ja vasta sitten kunnat pystyvät tekemään omia ratkaisuja, Hulmi sanoo.

Akuutiksi ratkaisuksi Hulmi ehdottaa valistusta:

Video: Pauliina Tolvanen / Yle, Sami Takkinen / Yle

Helsinki kieltänyt yöajelut jo vuosia sitten

Mikroliikkumista ohjaava laki vahvistaisi kuntien mahdollisuuksia säädellä sähköpotkulautojen vuokraamista. Kuntaliiton kehittämispäällikkö Johanna Vilkunan mukaan kunnilla on nyt vain yksi keino rajoittaa skuutteja: vapaaehtoinen sopiminen.

– Kymmenissä kaupungeissa on tehty toimintasuosituksia palveluntarjoajille. Sopimisen heikkous on se, että se on vapaaehtoista operaattoreille, Vilkuna sanoo.

Helsingissä sopiminen on kuitenkin saatu toimimaan. Helsingin kaupunki kielsi sähköpotkulautojen käytön yöaikaan jo syksyllä 2021.

Helsingissä sähköpotkulautojen vuokrausta lähdettiin rajoittamaan, koska tapaturmat kuormittivat sairaanhoitoa. Sääntelyä vauhditti myös vakava onnettomuus. Elokuussa 2021 Turussa kuoli nainen, joka törmäsi sähköpotkulaudalla linja-auton kanssa.

Muistokynttilät palavat Turussa Hämeenkadulla kuolonkolarin surulle
Suomen ensimmäinen kuolemaaan johtanut sähköpotkulautaonnettomuus tapahtui Turussa elokuussa 2021 Hämeenkadulla. Kuva: Samuli Holopainen / Yle

Yksikön päällikkö Heikki Palomäki Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta kertoo, että operaattorit kyseenalaistavat vapaaehtoista sopimusta.

– Aina välillä nousee keskusteluun, onko tämä tarpeen.

Lukujen valossa rajoitukset näyttävät toimivan. Kun viikonloppuinen yökielto otettiin voimaan, päivystyskäyntiin johtaneiden skuuttionnettomuuksien määrä puolittui.

Onnistuminen on vaatinut virkatyötä ja valvontaa. Palomäki arvelee, että pienet valmisteluresurssit selittävät osaltaan sitä, että pienemmillä paikkakunnilla odotetaan mikroliikkumista säätelevää lakia eikä lähdetä tekemään erillisiä sopimuksia.

Mutta odotetaan sitä myös Helsingissä, koska laki antaisi kaupungille selkeät oikeudet määritellä lupaehdot.

Nykyistä viikonloppuöisin voimassa olevaa skuuttikieltoa ja muita rajoituksia voidaan valvoa suoraan datajärjestelmästä, joka kautta Helsingin kaupunki saa operaattoreilta tiedot toteutuneista matkoista. Lisäksi tehdään pistokokeita.

Kaupungin henkilöstö käy testaamassa, ovatko esimerkiksi nopeusrajoitukset todella sellaisia kuin on sovittu.

– Kaikki tämä vaatii myös resurssia. Valvonta on osa sopimusta, Palomäki muistuttaa.

Laki voimaan ”mahdollisimman pian”

Uuden lain piti astua voimaan jo toukokuussa, mutta valmistelu on viivästynyt. Liikenne- ja viestintäministeriön erityisasiantuntija Sofia Johansson kertoo, että laki on eduskunnan käsittelyssä.

– Tavoitteena on, että muutokset tulisivat voimaan mahdollisimman pian, Johansson kommentoi sähköpostitse.

Kuopiossa skuuttien käytön suitsimista käsiteltiin huhtikuussa kaupunkirakennelautakunnassa, mutta asiassa jäätiin odottamaan lain valmistumista.

Jalkakäytävälle jätetty vuokrattava sähköpotkulauta.
Kuopion keskustassa on rajoitettu sähköskuuttien ajonopeutta. Kuva: Keijo Salokangas / Yle

Kuopion kävelykeskustassa ja matkustajasataman alueella sähköskuuteilla saa ajaa enintään kahdeksaa kilometriä tunnissa. Kuopion kaupungin kaupungininsinööri Ismo Heikkinen kertoo, että ajatuksena oli madaltaa nopeuksia myös yöaikaan.

– Operaattoreilta tuli toisenlaisia mielipiteitä. Ne pyrkivät jatkuvasti vaikuttamaaan ehtoihin, Heikkinen sanoo.

Heikkinen pitää nykyistä ohjeistusta riittävänä.

– Lakimuutos antaa tehokkaammat työkalut. Nyt ohjeet eivät ole sitovia, mutta operaattorit ovat noudattaneet niitä jokseenkin hyvin.

Kaupungininsinööri ei näe kaupungin vastuuta kovin suurena skuuttionnettomuuksien torjunnassa.

– Suurin vastuu on varmasti siellä korvien välissä, käytetäänkö sähköpotkulautaa päihtyneenä tai ajetaanko monen hengen porukassa. Monesti onnettomuudet ovat liittyneet näihin asioihin, Heikkinen toteaa.