Miro Heiskanen vei huomion Mikael Granlundilta – suomalais­tähden paluuta hehkutettiin täydelliseksi

Peter DeBoer noteerasi Mikael Granlundin maajoukkuemenestyksen. Miro Heiskanen pelasi ensimmäistä kertaa lähes neljään kuukauteen.

Miro Heiskanen pelasi pitkästä aikaa.
Miro Heiskanen pelasi pitkästä aikaa. Kuva: Getty Images

Miro Heiskasen paluu ja Mikael Granlundin hattutemppu.

Mikko Rantanen on ollut syystäkin pudotuspelien toistaiseksi puhutuin Dallas Starsin viidestä suomalaispelaajasta. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa pelatussa Starsin ja Winnipeg Jetsin 4. pudotuspelikohtaamisessa valokeila oli kahden muun suomalaistähden kohdalla.

Vuosikausia Starsin kärkipakkeihin lukeutunut Heiskanen pelasi ensimmäistä kertaa sitten tammikuun lopun, jolloin hän loukkaantui kohdattuaan Vegasin Mark Stonesin.

Starsissa oli tapahtunut paljon sitten Heiskasen pelin. Rantanen siirtyi monien käänteiden jälkeen jättikaupassa Dallasiin. Joukkueeseen hankittiin San Josessa pisteitä mättänyt Granlund.

Pudotuspeleissä erinomaisesti Mikko Rantasen ja Roope Hintzin kanssa pelannut 33-vuotias Granlund heilutti nyt tahtipuikkoa, kun Stars kukisti Winnipegin 3–1 ja johtaa ottelusarjaa samoin lukemin.

Kolmannelle osumalle upean kehyksen loi Heiskasen jakama syöttö Granlundille.

Ottelun jälkeen Granlund otti uransa ensimmäisen pudotuspeleissä tekemänsä hattutempun vastaan vaatimattomaan tyyliin.

– Tähän asti on mennyt hyvin. Työ ei ole vielä ohi, sillä urakkaa on vielä edessä. Meillä on kova peli edessä Winnipegissä, Granlund viittasi Kanadan osapuolella pelattavaan viidenteen kohtaamiseen.

Mikael Granlundille hattutemppu.

Muisti maajoukkuesuoritukset

Päävalmentaja Peter DeBoer suitsutti Granlundin arvoa joukkueelle. Hän tietää hyvin, millaisen historian Granlund omaa kovista paikoista.

Maajoukkueessa hän on ollut Suomen kahden MM-kullan takuumiehiä vuosina 2011 ja 2022.

– Se, mitä hän tekee jäällä, on yksi juttu, mutta hän osaa myös johtaa. Hän on yksi kokeneimmista pelaajistamme joukkueessa.

– Hän on voittanut maajoukkueessa ja hän on saanut paljon arvostusta. Hän on fantastinen johtaja.

Mikael Granlund teki maalin.
Mikael Granlund on tehnyt kahteen peliin kolme maalia ja viisi pistettä. Kuva: Getty Images
Takinkäännöt, veskarit tulilinjalla, miksi Leijonat ei kiinnosta NHL-pelaajia?
Kuuntele Ikan tuorein änäri.

Pelkkiä suomalaisia?

Heiskanen pelasi Dallasissa ensimmäistä kertaa Granlundin ja Rantasen kanssa. Ennen ottelua Stars hehkutti sosiaalisessa mediassa uudella suomalaismafialla. Kolmikon lisäksi yhteiskuvassa olivat Dallasin pitkäaikaiset suomalaispelaajat Roope Hintz ja Esa Lindell.

Pudotuspeleissä Granlund, Rantanen ja Hintz ovat muodostaneet yhden kovan hyökkäyskolmikon. Välillä heidän kanssaan on pelannut samaan aikaan puolustuspäässä luutiva Lindell.

Lehdistötilaisuudessa herkuteltiin ajatuksella, että tulevissa peleissä yksi Dallasin viisikoista saattaa koostua kokonaan suomalaispelaajista.

– Se olisi mukavaa. Ehkä ensi pelissä, mutta sen näkee sitten, Heiskanen naurahti kysymykselle.

Kevään peleissä jo kaksi hattutemppua täräyttänyt Rantanen on tehnyt hirmutehoja, mutta Granlund muistutti, että joukkue tarvitsee tehoja myös muilta.

Aiemmin neljä syöttöpistettä haalinut Granlund vastasi nyt huutoon.

– Mikko on pelannut upealla tasolla, mutta tarvitsemme muilta jeesiä. Toivottavasti seuraavassa pelissä onnistuu joku muu, Granlund totesi.

Dallas Starsin suomalaiset.
Dallasissa on Suomi-mafia. Kuva: Getty Images

”Täydellinen ilta”

Granlundin kolmen maalin illasta huolimatta Pohjois-Amerikan toimittajia kiinnosti eniten Heiskanen.

25-vuotiasta suomalaispelaajaa peluutettiin maltillisesti. Jääaikaa hän sai noin 15 minuuttia.

DeBoer muistutti, että Heiskaselta oli jäänyt Dallasin edelliset 42 ottelua väliin.

– Hän on ollut jonkin aikaa poissa, mutta mielestäni se oli täydellinen ilta häneltä. Hän pelasi 15 minuuttia ja oli erinomainen ylivoimalla. Hänellä oli malttia ja kärsivällisyyttä kiekon kanssa.

Dallasin materiaali on laaja, mutta Heiskanen on hieman puolikuntoisenakin suuri vahvistus Dallasin alakertaan. Nuori Thomas Harley on ottanut Heiskasen paikan ykkösylivoimassa, mutta Heiskanen pyöritti nyt hyvin Starsin toista ylivoimakoostumusta.

– Hän on ehdottomasti iso lisä meille. Kun yleisö hurrasi pelaajaesittelyissä hänelle, ihoni meni kananlihalle. Hänen paluunsa toi runsaasti energiaa joukkueeseemme.