Fanit janoavat NHL:ssä aina viisaria merkittävästi väräyttäviä pelaajakauppoja. Osin tästäkin syystä NHL:n siirtoikkunan sulkeutumisesta maaliskuussa on tullut kokonaan oma tuotteensa.
Viime hetken siirtoja päivystetään isoissa televisiopaneeleissa suurien toimittaja- ja asiantuntijajoukkojen voimalla aikaisesta aamusta alkaen. Josko se oma joukkue nyt löytäisi pelaajamarkkinoilta juuri sen ratkaisevan palasen, jonka avulla ovi paratiisiin aukeaisi.
Realismi on kuitenkin raakaa. Todella harvoin on mestaruuksia niin sanotulla deadlinella voitettu.
Mitä suurempia muutoksia tehdään, sitä epätodennäköisempää menestyminen on. Vahva vuosien kokemus on jättänyt mielikuvan, että valutyöt ovat kaiken ytimessä tässäkin asiassa.
Valmiiseen pakettiin on helppo lisäillä pelaajia tarkkaan mietittyihin rooleihin. Jos taas paketti on levällään, sitä ei saa ehjäksi hyvienkään pelaajien avulla.
Toisen kierroksen ottelusarjassa Winnipegiä vastaan keskiviikon vastaisena yönä 3–1-johtoon siirtynyt Dallas teki menneen talven aikana kovia liikkeitä pelaajamarkkinoilla myös onnistuen niissä. Ei monia liikkeitä, mutta pari merkittävää.
Suomi-mafiaan vahvistusta
Mikko Rantasen tapaus on jo laajalti käsitelty. Ei syntynyt sopua Coloradon kanssa, eikä tämä halunnut jäädä Carolinaan.
Rantanen päätyi lopulta solmimaan kahdeksan vuoden sopimuksen Dallasin kanssa. Tämä oli sen kokoluokan mannerlaattoja liikuttava supertähtitason pelaajakauppakokonaisuus, että sellaisia nähdään harvoin.
Se myös näkyi Rantasessa, joka pettyi jouduttuaan lähtemään Denveristä. Alku oli sekä Carolinassa että Dallasissa vähintäänkin kankea.
Aiemmin Dallas oli hankkinut San Josessa erinomaisesti parin kauden ajan esiintyneen Mikael Granlundin.
Juuri nyt Dallasin urheilupuolesta vastaava pitkän linjan seurajohtajaikoni Jim Nill näyttää nerokkaalta. Rantanen löi avauskierroksen ottelusarjan Coloradoa vastaan pakettiin iskemällä seiskapelin kolmanteen erään tehot 3+1.
Hattutempun Nousiaisten mies iski myös Winnipeg-sarjan avauspeliin. TPS-kasvatti on NHL:n pudotuspelien paras pelaaja toistaiseksi.
Keskiviikkoaamuna oli Granlundin vuoro hakata hatullinen maaleja kasaan.
Muutenkin Granlund on ollut joukkueelleen arvokas pelaaja. Tuskin Nill oululaislähtöistä sentteri-laituria ykkösketjun pelaajaksi hankki, mutta tämäkin rooli on hoitunut hyvin. Pudotuspelien alkuun tehot laahasivat, mutta kahden viime ottelun saldo kirjataan komeasti 3+2.
Granlundin kokonaisvaltainen luotettavuus jaksaa aina vain ihastuttaa: ylivoimat, alivoimat, tärkeät aloitukset kentän molemmissa päissä, kiekollinen ja kiekoton operointi puolustamisineen ja kiekon blokkaamisineen kaikkineen, kaikki hoituu. Ja laadulla.
Häränsilmään pätkähti!
Ei ole sattumaa, että Dallas on siinä asemassa, missä se juuri nyt on.
Siinä missä Colorado veivasi kauden aikana puoli joukkuetta ympäri maalivahti- ja sentteriosastoa myöten, Dallas teki vain kaksi tarkkaan harkittua täsmähankintaa vahvan valutyön päälle. Mikä parasta, näistä toisen se sai mutkan kautta arkkiviholliseltaan Coloradolta.
Rantanen ja Granlund toki tulivat merkittäviin rooleihin, mutta ei heidän odotettu muuttavan aluksen kurssia, vaan ennemminkin vahvistavan kurssissa pysymistä.
Tässä on vissi ero siihen, miten osa muista seuroista operoi ja joutuu operoimaan, koska pohjatyöt on tehty heikosti. Coloradossa muuttui kenties liiankin moni asia kokonaisuuden kannalta.
Dallasin valutyöt on tehty vuosikausien ajan huippulaadulla, joten jatkossakin palapeliin haetaan vain täydennyspalasia. Stars on fantastisella tavalla omavarainen seura, joka ei ole antanut tähtikulttiajattelun johtaa toimintaa.
Runko on rakennettu suurilta osin omien varauksien kautta ja kun uusia pelaajia tuodaan sisään, johtoajatus on kollektiivin vahvistamisessa ja roolituksissa.
Granlundista haettiin laadukasta ja monipuolista syvyyspelaajaa, Rantasesta eliittitason ratkaisupelaajaa.
Häränsilmään osui niin, että pätkähti!
Menestysikkuna levällään auki
Jim Nill toimi iät ja ajat 90-luvulla ja 2000-luvun alussa tuon ajan dynastiaseura Detroitin apulais-GM:nä. Mestaruuksia ja oppia tarttui matkaan. Nyt mies on johtanut Dallasia jo kahdentoista kauden ajan kertakaikkisen hienolla tavalla.
Dallas on nuorekas, rutinoitunut, omavarainen ja hyvä kehittämään omia varauksiaan. Sillä on tärkeimpien parhaassa iässä olevien pelaajiensa kanssa pitkät sopimukset, ja nyt se sai kahdeksaksi vuodeksi Rantasen – yhden maailman parhaista laitureista. Kollektiivi on kovalla tasolla.
Jotakin valutöiden laadusta kertoo sekin, että Dallas voitti Coloradon neljä kertaa ilman tehokkainta hyökkääjäänsä Jason Robertsonia sekä parasta puolustajaansa Miro Heiskasta. Se voitti myös Winnipegin kahdesti ilman Heiskasta ennen kuin tämä palasi pitkältä sairauslomalta keskiviikon otteluun.
Kun seuraa johdetaan tällaisella huipputasolla, se jopa vähentää painetta yksittäisen kevään osalta. Finaaleissa jo kaudella 2020–2021 käynyt Dallas haluaa tietenkin voittaa tässä ja nyt, mutta ehkä paras todiste erinomaisesta seurajohtotyöstä on sittenkin se, että mestaruusikkuna on apposen ammollaan myös useita vuosia tämän kevään jälkeen.