Äkkijyrkästi noussut kahvin ja suklaan hinta on muistutus siitä, miten muuttuva ilmasto näkyy ruokakaupassa. Saatavuus heikkenee ja hinnat nousevat, kun kuivuus ja tulvat tuhoavat satoja.
Kahvipapu on vaatelias kasvi, joka odottaa tiettyä lämpötilaa ja kosteutta. Sitä on tarjolla yhä harvemmin. Säävaihteluiden aiheuttamat epävarmuudet tuotannossa ovat tulleet jäädäkseen, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi.
– En usko, että kahvin hinta enää palautuu entiselle alhaiselle tasolle, vaikka nykyisistä huippulukemista voidaankin tulla vähän alaspäin, Niemi sanoo.
Vaikka Suomen maatalouden on arvioitu hyötyvän lämmön noususta, monien tuontituotteiden, kuten pähkinöiden ja hedelmien, kohtalo on vaakalaudalla etenkin kuivuuden vuoksi.
– Esimerkiksi tällä hetkellä kauhean suositun avokadon saatavuuteen voi tulla ainakin satunnaisia taukoja, arvioi neuvotteleva virkamies Birgitta Vainio-Mattila Maa- ja metsätalousministeriöstä.
Myös maissin ja riisin satojen ennustetaan pienenevän huomattavasti.
Ilmastonmuutokseen sopeutumista on käsitelty Rovaniemellä järjestettävässä pohjoismaisessa Nocca-konferenssissa.
Tutkija: Tuotantoketjujen ilmastoriskit aliarvioitu
Euroopan ruokaturvaan välillisesti kohdistuvat ilmastoriskit ovat melko suuret, sanoo tutkija Mikael Mikaelsson Tukholman ympäristöinstituutista. Maatalouteen liittyvistä tuontituotteista 44 prosenttia tulee hänen mukaansa alueilta, joiden kuivuusriski nousee hyvin korkeaksi jo parinkymmenen vuoden sisällä.
Euroopan tuotantoeläinten ruokinnassa käytetty soijarehu tuodaan pääosin Brasiliasta ja Yhdysvalloista. Myös maissi on valtaosin peräisin riskialttiilta alueilta Ukrainasta ja Brasiliasta.
Tutkijan mukaan sen enempää Pohjoismaiden hallitukset kuin yrityksetkään eivät ole heränneet hankintaketjujen ilmastoriskeihin. Tuotannon maantieteellinen hajauttaminen vähentäisi riskejä, mutta se maksaa.
– Yrityksillä on tällä hetkellä hyvin vähän kannustimia muuttaa toimintaansa ilmastonmuutoksen vuoksi, ellei kyse ole yrityksistä, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa juuri nyt, Mikaelsson sanoo.
Myös keskustelut isojen eurooppalaisten rahoittajien kanssa jättivät tutkijan ällistyksen valtaan. Mikaelssonin mukaan ne arvioivat ilmastoriskiä vain sen mukaan, missä maassa yritykset toimivat.
– Jos isommat rahoittajatkaan eivät huomioi riskejä koko tuotantoketjussa, kuka sen sitten tekee?
Omavaraisuus on näennäistä
Suomessa historia on koulinut omavaraisuuden tärkeyteen ja ruoan omavaraisuusaste on verrattain korkea eli 80 prosenttia. Huoltovarmuusasioihin vasta hiljattain heränneessä Ruotsissa luku on 50 prosenttia.
Vaikka maitoa, lihaa ja leipää saa kotimaasta riittämiin, täydestä omavaraisuudesta ei voida niidenkään osalta puhua.
– Meidän tuotanto on tuontiriippuvaista esimerkiksi lannoitteiden, polttoaineiden, kasvinsuojeluaineiden ja tiettyjen rehun lisäaineiden suhteen. Ne saattavat tulla keskitetysti jostain yhdestä laitoksesta, joka sijaitsee ehkä kaukanakin, Birgitta Vainio-Mattila MMM:stä muistuttaa.
Näitä toimitusketjuja ei uhkaa ilmastonmuutos, mutta riskejä lisäävät tunnetusti myös sodat, poliittiset päätökset ja elintärkeille kauppareiteille poikittain ajautuneet konttilaivat.
– Ei meidän tarvitse ehkä niin kauhean huolissaan olla. Mutta on syytä pitää mielessä, että meidän oma tuotantokin on tuontipanoksista riippuvainen.
Vainio-Mattila pitääkin tärkeänä esimerkiksi sellaista pohjoismaista yhteistyötä, jolla rehupulaa yritettiin ratkoa vuonna 2018.
Muuttuvan ilmaston seuraukset globaalille ruokaturvalle tarkoittavat pahimmillaan nälkäkuolemia ja parhaimmillaankin sitä, että on syytä opetella uusia reseptejä. Takavuosien hittiruoka avokadopasta voi tulevaisuudessa tulla yllättävän kalliiksi.