Alaikäiselle vajaan kolmen vuoden vankeustuomio väkivallasta – 16-vuotias puukotti Heinolassa kahta samanikäistä

Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi pojalle kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeustuomion, jonka lisäksi hän joutuu maksamaan yli yhdeksän tuhatta euroa korvauksia.

Linja-autopysäkin lasiseinä, jossa on vihreä tagi.
Vankeustuomioon johtanut puukotus tapahtui marraskuussa 2024 tämän linja-autopysäkin lähellä. Kuva: Sini Ojanperä / Yle

16-vuotias heinolalaispoika on tuomittu ehdottomaan vankeuteen kahden saman ikäisen nuoren puukotuksesta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on määrännyt pojalle 2 vuoden ja 9 kuukauden vankeustuomion. Tuomio tuli tapon yrityksestä nuorena henkilönä ja törkeästä pahoinpitelystä nuorena henkilönä.

Puukottaja iski viime marraskuussa tapahtuneessa nujakassa kääntöveitsellä kahta muuta 16-vuotiasta nuorukaista. Iskuista toinen, pojan rintakehään osunut lyönti olisi oikeuden mielestä voinut olla hengenvaarallinen. Iskun kohde oli tullut tilanteeseen rauhoittelemaan kahden muun nuoren riitaa.

Puukottajan toinen lyönti kohdistui toisen pojan käsivarteen.

Kaikki kahakkaan osallistuneet olivat heinolalaisia ja he olivat selvittämässä välejään väkivaltaisesti Mustikkahaan alueella. Poliisi on epäillyt, että puukotuksen taustalla on ollut koulukiusaamista.

Puukottaja joutuu korvaamaan asianomistajille yhteensä 9 290 euroa muun muassa kivusta ja särystä sekä kärsimyksestä.