Olympiakomitean toimitusjohtaja: Tuomion saanut Tulla ei jatka lasten urheiluun liittyvissä tehtävissä

Jaana Tulla on saanut tuomion rattijuoppoudesta. Olympiakomitean toimitusjohtajan mukaan asia tuli heidän tietoonsa tänään.

Taina Susiluoto, Olympiakomitean toimitusjohtaja.
Toimitusjohtaja Taina Susiluodon mukaan Tullan kaltainen toiminta ei ole Olympiakomitean arvojen mukaista. Kuva: Antti Lähteenmäki / Yle

Olympiakomitean toimitusjohtajan Taina Susiluodon mukaan työyhteisö on järkyttynyt huippu-urheiluyksikön vt. johtajana työskentelevän Jaana Tullan rattijuopumustuomiosta.

Tullan tehtävistä Olympiakomiteassa tullaan keskustelemaan, kerrotaan tiedotteessa. Susiluoto sanoo Yle Urheilulle, että Tulla ei jatka lasten urheiluun liittyvien tehtävien kanssa.

Olympiakomiteassa työskentelevä Tulla sai 70 päiväsakon tuomion rattijuoppoudesta. Asiasta ensimmäiseksi uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan Tulla puhalsi helmikuun 8. päivän iltana noin yhden promillen lukemat poliisin pysäytettyä hänet liikenteessä alaikäinen lapsi kyydissään. Tuomio eli 70 päiväsakkoa tarkoittaa Tullan tuloilla 5040:tä euroa sekä 40 euron rikosuhrimaksua.

Susiluodon mukaan asia on tullut heidän tietoonsa tänään. Olympiakomitean mukaan erityisen raskauttavaa on se, että Tullan kyydissä oli lapsi. Tullan tehtäviin on kuulunut lasten urheilun kehittäminen.

– Missään nimessä tällainen toiminta ei ole Olympiakomitean arvojen mukaista, Susiluoto sanoo.

Susiluoto sanoo, että asia tullaan käsittelemään Tullan kanssa työyhteisössä vallitsevien sääntöjen mukaisesti.

Tulla viestitti Ilta-Sanomille pahoittelevansa asiaa valtavasti:

– Olen saanut asian edellyttämän rangaistuksen, mutta ankarin tuomari tiedän olevani itse itselleni, hän viestitti.

Olympiakomiteassa Tullan esihenkilöitä ovat toimitusjohtaja Taina Susiluoto sekä Olympiakomitean luottamushenkilöistä koostuva hallitus.