Kun lapsi kuolee sairaalassa, se on henkilökunnalle kova isku, jota surraan yhdessä. Ulospäin se ei näy, koska lääkärit ovat sidottuja vaitioloon.
Sairaala Novan lastentautien ylilääkäri Ole Andersen on toiminut lastenlääkärinä 28 vuotta. Sinä aikana hän on ollut mukana pelastamassa satoja lapsia kuolemalta.
Yhdestäkään niistä ei ole mediassa tehty juttua.
Jyväskylässä päivystykseen tuotu kaksivuotias lapsi kuoli viime kuun lopulla. Tapaus on herättänyt paljon huomiota.
Somessa on käyty hoitohenkilökuntaa syyttäviä ja vihamielisiä keskusteluja.
Andersen kertoo, että lääkärit ovat sidottuja vaitiolovelvollisuuteen, eivätkä sen vuoksi osallistu keskusteluihin.
– Se on meille sisäänrakennettua, että emme puhu muille. Voimme olla ihan eri mieltä asioista, mutta emme saa kertoa mitään.
Usein keskusteluissa liikkuu myös väärää tietoa, eikä tapauksesta voida tietää sairaalan ulkopuolella kaikkea.
Andersenin mukaan monet lääkärit ovat harmissaan tai loukkaantuneita siitä, että he eivät voi oikaista puheita. He kuitenkin ymmärtävät, että tapaukset herättävät voimakkaita tunteita.
Mikään asia ei ole niin kauhea kuin lapsen kuolema.
– Me tunnemme sen tuskan, joka vanhemmilla on, mutta ei olisi oikein, että lähtisimme asiasta huutelemaan. Jokaisella asiakkaalla on oikeus kertoa omista asioistaan.
Laki sallisi potilastietojen julkistamisen
Periaatteessa laki sallisi, että lääkärit kommentoisivat asiakkaan luvalla potilastietoja. Näin ei kuitenkaan toimita.
Lääkäriliitto kehottaa pdättäytymään potilasta koskevien tietojen antamisesta. Se voisi vahingoittaa potilasta ja hänen läheisiään.
Terveyspolitiikan asiantuntija Soila Karreinen Lääkäriliitosta sanoo, että lääkärin etiikka taistelee kertomista vastaan.
– Vaikka asiakas antaisi luvan kertomiseen, lääkärin tehtävä on aina miettiä potilaan edun toteutumista.
Karreinen ei muista yhtään tapausta, jossa hoitohenkilökunta olisi antanut julkisuuteen yksilöityä potilasta koskevia tietoja. Tietoja jaetaan ainoastaan viranomaisille tarvittaessa ja lain salliessa.
Myös lääkäri voi olla uhri
Karreisen mukaan aina, kun julkisuuteen nousee jokin tavallisuudesta poikkeava tapaus, se puhuttaa myös lääkäreitä.
Tapahtumaketjut käydään tarkasti läpi omassa yksikössä, mutta myös muualla lääkärit usein pohtivat tapahtumien kulkua.
Virheistä pyritään aina oppimaan.
– Asiakasturvallisuus on lääkäreille sydämen asia. Jos epäillään hoitovirhettä, on se henkilökunnalle äärimmäisen raskasta.
Viime vuosina terveydenhuollossa on ryhdytty kiinnittämään enemmän huomiota toiseen uhriin eli siihen, joka on osallistunut hoitoon tai tehnyt usein pitkänkin hoitopolun viimeisen ratkaisun.
Jos päätös on aiheuttanut kuoleman, vammautumisen tai jonkun muun pysyvän haitan, pyritään tapaus selvittämään hyvin kattavasti.
Silloin ammattilaisilla on mahdollisuus ja myös velvollisuus tuoda esiin oma näkemyksensä.
Moni lääkäri voi Karreisen mukaan kokea epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja kärsiä siitä, ettei voi vaitiolovelvollisuuden vuoksi tehdä samaa julkisuudessa.
– Julkinen keskustelu asiasta ei varmasti ainakaan silloin vähennä hoitohenkilökunnan kärsimystä tilanteesta.
Karreinen kertoo, että toisaalta ammattilaiset myös koulutetaan siihen, että potilaita toisinaan menehtyy, ja heitä pyritään tukemaan tilanteen sattuessa kohdalle.