Kainuun hyvinvointialue viilaa organisaatiotaan – haluaa selkeyttää toimintaa ja johtamista

Muutokset eivät vaikuta palveluvalikoimaan tai toimipaikkaverkkoon. Esihenkilöiden määrä vähenisi, mutta ketään ei sanottaisi irti.

Kainuun hyvinvointialueen uusi johtaja Sami Mäenpää arvioi, että Kainuulla on eväät säilyä itsenäisenä hyvinvointialueena.
Arkistokuvassa hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää Kainuun keskussairaalassa Kajaanissa tammikuussa 2024. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

Kainuun hyvinvointialueen organisaatio voi muuttua ensi vuoden alussa.

Palvelut tai toimipaikkojen verkosto eivät kuitenkaan ole muuttumassa, vaan kyse on sisäisistä muutoksista.

Hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpään mukaan esimerkiksi terveydenhuollon rakenne ja johtaminen selkeytyvät, kun akuuttihoito siirtyy osaksi terveys- ja sairaanhoitopalveluja.

Myös pelastuslaitos muodostaa jatkossa oman toimialueensa. Vastaava ratkaisu on yleisesti käytössä muilla hyvinvointialueilla.

Muutos vähentäisi esihenkilöiden määrää sekä palvelualueilla että yksiköissä, mutta ketään ei sanottaisi irti.

Mäenpään mukaan muutokset käydään läpi henkilöstön kanssa, heidän osaamisensa kartoitetaan ja tehtävän vaativuuden arvioinnit uusiin tehtäviin laaditaan kesän aikana.

Kainuun hyvinvointialue piti organisaatiomuutoksesta koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyivät 6. toukokuuta.

Aluehallitus päättää maanantaina 19. toukokuuta, muutetaanko hyvinvointialueen johtamisjärjestelmää ja organisaatiorakennetta yhteistoimintaneuvotteluissa esitetyllä tavalla.

Uuden organisaation on tarkoitus astua voimaan vuoden 2026 alussa.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.