Nämä nuoret tietävät, miksi Venäjän miehitystä pitää pelätä – ”Vanhempiemme päät leikataan ensimmäisenä”

IZJUM/HARKOVA Eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia istuskelee puiston penkeillä, joku huristelee mopolla. On perjantai-ilta, ja kevätaurinko lämmittää jo.

Joka puolella kuitenkin aistii, että tässä pikkukaupungissa elämä ei solju tavallisissa uomissaan.

Noin 25 000 asukkaan Izjumissa ajelee lähinnä sotilasajoneuvoja, ja Venäjän hyökkäyksen aiheuttamat tuhot näkyvät kaikkialla.

Rintamalinjalle on 40 kilometriä. Izjum joutui Venäjän miehittämäksi täysimittaisen sodan alussa kolme vuotta sitten. Ukraina ajoi miehittäjän pois syksyllä 2022, mutta venäläisten jättämät haavat märkivät. Kahdeksankymmentä prosenttia rakennuskannasta tuhoutui, ja ainakin tuhat kaupunkilaista kuoli puolen vuoden miehityksen aikana. Ennen sotaa Izjumissa oli 45 000 asukasta.

Kirjoitus näyttää karua taustaa vasten suoraan apokalyptiselta, kuin maailmanlopun maisemasta.

Puistossa hengailevat nuoret ovat epäileväisiä, haastattelu osoittautuu vaikeaksi. -Voimmeko pitää maskit päällä? Missä tämä näytetään? nuoret kyselevät venäjäksi levottomina.

Joku neuvoo muita, ettei pidä suostua.

– Jos Venäjä miehittää Izjumin uudestaan, meidän vanhemmiltamme leikataan päät irti ensimmäisinä, 17-vuotias nimettömänä esiintyvä nuorukainen sanoo.

Hän on varma, että Venäjä miehittää alueen uudestaan.

– Ensimmäisellä kerralla emme ehtineet pakoon, ja täällä oli tosi vaikeaa, nuori mies selittää.

17-vuotiaat Anna ja Sofia paljastavat, mistä varovaisuus johtuu. Osa nuorista osallistuu kansallismieliseen Tsenturia-liikkeeseen, joka on kytköksissä maineikkaaseen Azovin pataljoonaan.

Azovin sotilaat järjestävät nuorille koulutusta, ja nuoret avustavat sotilaita esimerkiksi kaivamalla juoksuhautoja. Annalle koulutuspäivät ovat tärkeitä.

– Päivät voivat koostua taktisen ensiavun opettelusta tai kamppailulajien harjoittelusta, Anna kertoo.

Anna ja Sofia kertovat, millaista on deittailu rintaman läheisyydessä.

Nuorten pelkona ovat Venäjän kätyrit, jotka voivat paljastaa nuoret tai heidän vanhempansa venäläisille.

Azov tuli tutuksi Mariupolin taistelusta sodan alkuvaiheessa. Azovin sotilaat puolustavat Mustanmeren rannikon suurkapunkia viimeiseen asti, mutta Venäjä miehitti sen toukokuussa 2022.

Venäjällä Azovin sotilaat on leimattu natseiksi ja päävihollisiksi, mutta Ukrainassa moni pitää Azovin pataljoonaa ja sen sotilaita suurimpina sankareina.

Nuorten mukaan Izjumissa asuu edelleen venäjämielisiä ihmisiä, vaikka useimmat heistä muuttivat venäläisten mukana Venäjälle tai muille miehitetyille alueille.

Izjumiin jääneet venäjämieliset pitävät nuorten mukaan nyt matalaa profiilia.

Tyttöjen mukaan Izjumin nuoret eivät juuri puhu sodasta. He tietävät joidenkin ajattelevan, että kaikki ei ollut huonosti venäläisten aikaan. Nuoret pyrkivät välttämään vastakkainasetteluja.

18-vuotias Artem Gordienko kertoo, mitä tanssiharrastus sodan raunioittamassa kaupungissa merkitsee.

Ulkomaille jääneet nuoret ovat hankala pala

Reilun sadan kilometrin päässä Izjumista sijaitsee Ukrainan toiseksi suurin kaupunki Harkova. Nuoria parveilee sankoin joukoin modernin Nikolski-kauppakeskuksen edessä. Ilmahälytys soi, mutta kukaan ei reagoi. Eivät myöskään kauppakeskuksen edessä olevilla rappusilla istuskelevat parikymppiset Valerija Danyliv, Alina Kryvorutško ja Jelyzaveta Ševtšenko.

– Olemme jo niin tottuneita tähän, että emme lähde minnekään, tytöt sanovat.

Päivät eivät muutenkaan ole sellaisia kuin ne ovat nuorilla maissa, joissa vallitsee rauha. Ulkonaliikkumiskielto alkaa lähes koko Ukrainassa kahdeltatoista. Baarit ja yökerhot sulkevat ovensa yleensä viimeistään yhdeltätoista.

– Tapaamme aiemmin ja lähdemme tietenkin kotiin aiemmin, Danyliv sanoo.

Kaikki kolme muuttivat sodan alussa ulkomaille: Jelyzaveta Tšekkiin, Alina Saksaan ja Valerija Puolaan. Koti-ikävä alkoi kuitenkin painaa.

Valinta oli vaikea. Nuorten oli päätettävä, palaavatko he tuttuun ympäristöön jatkuvan Venäjän iskun pelossa vai jäävätkö he ulkomaille turvaan.

– Tajusin, että olisin kuitenkin aina vieras toisessa maassa. Koti on koti, Ševtšenko sanoo.

Paluu tarkoitti myös sitä, että opinnot suoritetaan etänä, ja elämä on rajoitettua monella tavalla.

Moni ystävä jäi ulkomaille, ja se on selvästi kipeä asia. Ševtšenko sanoo miettivänsä jatkuvasti, millaista elämä olisi, jos sota ei olisi alkanut ja ystävät olisivat edelleen Harkovassa. Vieressä istuva Kryvorutško puolestaan sanoo, ettei enää mieti ulkomaille jääneitä kavereitaan.

– He eivät enää ymmärrä meitä, emmekä me heitä. Elämme täysin erilaista elämää, ja heidän kanssaan on vaikea keskustella, Kryvorutško sanoo.

Tytöt ymmärtävät kyllä, että ulkomaille muuttaneille on helpompaa unohtaa kotiseutu ja sota ja siirtyä elämässä eteenpäin.

Eniten sota on vaikuttanut Danylivin mukaan arvoihin. Hei kaikki arvostavat nyt aiempaa enemmän yksittäisiä pieniä hetkiä, kuten ystävien tapaamista.

– Elämme jokaista päivää kuin viimeistä. Pyrimme tekemään joka päivä jotain uutta, toteuttamaan unelmiamme, Danyliv sanoo.

Vähän matkan päässä amfiteatterin muotoisilla rappusilla istuskelee ryhmä 15–17-vuotiaita, jotka ovat juuri tutustuneet toisiinsa. Nuoret antavat itsestään ällistyttävän kypsän vaikutelman.

Harkovalaisteinit kertovat, miten he viettävät vapaa-aikaansa:

Ensimmäiseiksi he sanovat unelmoivansa sodan loppumisesta.

Venäjälle on vaikea antaa anteeksi, toteaa 17-vuotias Jaroslava Kolousova.

On monta asiaa, jotka katkeroittavat.

Esimerkiksi se, että etäkoulua on jatkunut jo viisi vuotta.

– Samaan aikaan venäläiset lapset kulkevat tavalliseen kouluun ja heillä on normaali elämä muiden lasten kanssa, Kolousova sanoo.

Näin Kolousova summaa tuntemuksensa:

-Venäjä tuhosi teini-ikäni.