Ruunaan retkeilyalueelle rakentuu lisää esteettömiä reittejä

Metsähallitus kunnostaa Ruunaan retkeilyaluetta Lieksassa nyt kolmatta kesää.

Puinen kävelysilta kulkee metsän keskellä vuolaasti virtaavan joen yli.
Neitikosken esteettömän reitin lankkupolkua on kunnostettu jo kahtena edellisenä kesänä. Kuva toukokuulta 2024. Kuva: Pekka Nykänen / Metsähallitus

Ruunaan retkeilyalueen mittavat kunnostustyöt jatkuvat Lieksassa.

Tänä kesänä Metsähallitus rakentaa muun muassa Siikakoskenniskalle kokonaan uuden esteettömän reitin, laiturin ja keittokatoksen sekä laajentaa Neitikosken pysäköintipaikkaa.

Syksyllä valmistuu myös Neitikosken esteettömän reitin kunnostus, joka on ollut työn alla jo kahtena edellisenä kesänä. Tänä vuonna peruskorjataan lankkupolun loppuosa, kalastuslaituri sekä molemmat tulentekopaikat.

– Rakennustöiden ajaksi lankkupolku joudutaan sulkemaan, mutta pyrimme ajoittamaan työt vasta syksylle hiljaisempaan ajankohtaan siten, että kävijöille aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa, kertoo Ruunaan kehittämishankkeen projektipäällikkö Emilia Kolehmainen Metsähallituksesta.

Lisäksi retkeilyreittien varrella uusitaan useita siltoja, opastuksia, pitkospuita ja muita puitteita.

Metsähallitus kunnostaa Ruunaan retkeilyaluetta nyt kolmatta kesää. Korjaustöitä on tehty eduskunnan vuosille 2023–2025 myöntämällä erillisrahoituksella.