Videoyhteys aukeaa Helsingistä yli 13 000 kilometrin päässä sijaitsevaan Windhoekiin, Namibian pääkaupunkiin. Kaksi henkilöä istuu kansallisen yleisurheilustadionin katsomossa kännykän kameran edessä.
Valmentaja Henk Botha on vetänyt juuri harjoituksen maansa juoksijalupauksille. Heistä 200:n ja 400 metrin sprintteri Elton Hoeseb on lupautunut Bothan kanssa Yle Urheilun haastatteluun.
22-vuotiaalla Hoesebilla on unelma: päästä edustamaan Namibiaa syyskuussa järjestettävissä Tokion MM-kisoissa.
– Tällä kaudella voin juosta 200 metriä 20,4:ään ja 400 metriä 45 sekuntiin, Hoeseb arvioi.
Jos Hoeseb juoksee nämä ajat, hänellä on tasonsa puolesta mahdollisuudet MM-kisoihin.
Hoesebilla on ongelma: Namibiassa ei ole ainuttakaan yleisurheilukisaa, josta MM-kisoihin pääseminen olisi mahdollista.
5,6 miljoonan asukkaan Suomessa tällaisia karsintakisoja oli viime vuonna 189. Se oli lähes yhtä paljon kuin koko 1,4 miljardin ihmisen Afrikassa, jossa kisoja oli yhteensä 241.
Jos Hoeseb asuisi ja kilpailisi Suomessa, hän kamppailisi paraatimatkoillaan voitosta jokaisessa kisassa.
Hoesebilla ja hänen valmentajallaan Bothalla on suunnitelma, miten MM-haave toteutetaan. Se edellyttää matkustamista yli 50 000 kilometrin edestä.
”Oikeat kisat”
Yleisurheilijat voivat päästä arvokisoihin kahta reittiä: joko tekemällä tulosrajan tai rankingpisteiden avulla.
MM-kisat järjestävä Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics (WA) on vetänyt tulosrajan niin kovaksi, että valtaosassa lajeista sen kautta etenee kisoihin vain pieni prosentti urheilijoista.
Päästäkseen kisaamaan rankingpaikoista urheilijalla on oltava lajissaan viisi tulosta kisoista, jotka ovat WA:n hyväksymiä.
Afrikassa on 54 itsenäistä valtiota, joista 36:ssa ei järjestetty viime vuonna ainuttakaan WA:n kisaa.
WA otti käyttöön rankingjärjestelmänsä vuonna 2023. Tuona vuonna MM-kisat käytiin Budapestissa. MM-kisoissa kultamitalin makuun pääsi 23 maata, joista viisi oli Afrikasta.
Näissä viidessä maassa järjestettiin viime vuonna yhteensä 21 stadionlajien yleisurheilukisaa, joilla oli WA:n lisenssi – Suomen luku oli siis yksistään 189.
– Yleisurheilu on aina ollut Eurooppa-keskeistä. Mutta nyt tässä kisojen prosentuaalisessa määrässä ei ole mitään järkeä, Tilastopaja-palvelua johtava Mirko Jalava sanoo.
Jalava on kansainvälisesti arvostettu yleisurheiluhahmo, jonka työkenttään kuuluu paitsi tulosten kokoaminen eri puolilta maailmaa myös datan kerääminen antidopingtyön käyttöön.
Jalavan mukaan maailmalla, etenkin Afrikassa, on tehty viime vuosina lukuisia huipputuloksia, joita WA ei huomioi.
– Keniassa juostiin keväällä 800 metrin kisa, jossa voittoaika oli 1.43 – eikä se ollut World Athleticsin kisa. Tämä ei mielestäni palvele urheilua.
Raha ratkaisee
WA:n rankingia on vaikea hahmottaa, sillä urheilijoiden pisteet eivät muodostu vain tuloksista.
Pisteiden vertailussa merkittävin tekijä on urheilijan kisasijoitus, jonka arvo määräytyy kisan tason mukaan.
Kun arvokisat jätetään pois laskuista, WA:n kalenterissa on kisoille kahdeksan eri tasoluokkaa.
Saadakseen WA:n alimman kategorian kisan kansallisen lajiliiton on maksettava 25 dollarin kisamaksu sekä täytettävä WA:n kriteerit kisojen järjestelyistä.
Valtaosa maailmalla järjestettävistä kisoista on alinta F-kategoriaa. Näissä kisoissa lajien voittaja saa 15 sijoituspistettä tuloksesta riippumatta.
Suomessa GP-sarjan kisat ovat C-kategoriaa, joissa voitosta irtoaa 60 sijoituspistettä.
A-kategoriaan kuuluvissa Paavo Nurmen kisoissa 60 sijoituspistettä saa kahdeksannesta sijasta – heitto- ja hyppylajeissa 60 pistettä saa siis käytännössä osallistumalla kisaan.
F-tason kisoissa urheilijoiden on tehtävä kovempia tuloksia kompensoidakseen tappionsa sijoituspisteissä.
Samuel Purolan kauden kotimainen kärkiaika 200 metrillä on 20,86. Hän juoksi sen Euroopan joukkuemestaruuskisoissa, joissa hän ei saanut sijoituspisteitä oltuaan kokonaistuloksissa 12:s.
200 metriä on kotimaisen GP-sarjan lajiohjelmassa kolmessa kisassa, joista kaksi kuuluu WA:n C- ja yksi D-kategoriaan.
Jos Purolan voittoaika olisi C-tason kisassa 20,86, hän saisi ajastaan 1 088 tulospistettä ja 60 sijoituspistettä. Saadakseen saman yhteispistemäärän F-tason voitosta Hoesebin pitäisi juosta 20,56 (1 133+15).
Miksi Afrikasta ei sitten löydy sijoituspisteiltään arvokkaita kisoja? Vastaus on ensisijaisesti raha.
Jotta kisa saa C-kategorian luokituksen, kisajärjestäjän on jaettava tapahtumassaan palkintorahaa vähintään 25 000 Yhdysvaltain dollaria. Suomessa GP-kisoissa palkintorahaa on 30 000 euroa per kisa.
– Sellainen panostus ei ole mahdollista valtaosassa Afrikan maista, namibialaisvalmentaja Botha sanoo.
– Meillä ei ole myöskään WA:n asettaman standardin mukaisia yleisurheilukenttiä.
Bothan mukaan Namibian kansallisstadionin rataa ei ole uusittu kertaakaan 2000-luvulla.
– Jotta stadionille saataisiin mondo-päällyste, se maksaisi vähintään 200 000–300 000 dollaria.
Tie käy Eurooppaan
Jotta Bothan suojatti Hoeseb pääsisi kisaamaan MM-paikasta, namibialaisten on matkustettava hyvien kisojen perässä Eurooppaan.
Bothan mukaan Hoesebin MM-haave vie heidät myös Venäjälle, jossa kisakutsun lähettäneet järjestäjät lupautuivat hoitamaan kaikki matka- ja majoituskulut sekä ylläpidon.
– Tiedän, että Venäjä on monelle punainen vaate, mutta meidän on tartuttava jokaiseen mahdollisuuteen.
Bothan mukaan Hoesebin kesän kilpailukalenteri vie heidät ainakin Namibian Windhoekista Venäjän Moskovaan ja takaisin. Myöhemmin kesällä luvassa on ainakin yksi kilpailumatka, joka vie Belgiaan, Saksaan ja Ranskaan. Näistä kaikista kisoista kertyy yli 50 000 matkustuskilometriä.
Kilometrien nieleminen mahdollistaa kuitenkin sen, että Hoeseb saa kasaan viisi starttia joko 200:lla tai 400 metrillä ja pääsee osaksi MM-rankingia.
Namibialaista 200 metrin olympiahopeamitalistia Christine Mbomaa ja -finalistia Beatrice Masilingia valmentava Botha rahoittaa matkat omasta pussistaan.
Euroopan-reissuissa on mukana Hoesebin lisäksi muita Bothan valmennettavia. Bothan mukaan Euroopan-kisamatkojen yhteisbudjetti on noin vajaat 10 000 euroa.
Ryhtiliikkeen paikka
Urheiluliiton kilpailupäällikkö Mika Muukka arvioi, että Afrikan alhaiset WA-kisojen määrät johtuvat alkeellisesta tiedotus- ja järjestelykulttuurista. Nämä asiat ovat Suomessa kisatoiminnan kivijalka.
– WA edellyttää kisojen saamiseksi erilaisia WA:n tuomari- ja toimitsijakursseja, mikä on ihan älytöntä. WA rakentaa Iisakin kirkkoa, hienoja pilvilinnoja, mutta käytäntö on monesti aivan eri asia, Muukka sanoo.
Rankingjärjestelmän tunteva Tuomo Salonen peräänkuuluttaa afrikkalaisilta liitoilta ryhtiliikettä mitä tulee kilpailujen hakemiseen ja järjestämiseen.
Salosen mukaan lähtökohtana pitäisi olla, että maat voivat järjestää olympia- ja MM-rankingien aikaikkunassa yhdet kansalliset mestaruuskilpailut, jotka ovat maasta riippumatta arvoltaan B-kategoriaa. Niissä voittaja kuittaa tulostasosta riippumatta sata sijoituspistettä.
Salonen myös painottaa, ettei rima ole järjestelyjen osalta niin korkealla kuin sääntöviidakko antaa ymmärtää.
Hän mainitsee esimerkkinä afrikkalaisittain harvinaisen A-tason eli Paavo Nurmen kisojen kanssa samaa kategoriaa olevan kilpailun, joka järjestettiin huhtikuussa Botswanan Gaboronessa.
Tämäntasoisessa kisassa jokaisessa lajissa on jaettava palkintorahaa 10 000–15 000 Yhdysvaltain dollaria ja järjestettävä muun muassa kansainvälinen televisiointi.
– Naisten 800 metrin lähtöviiva oli tyyliin piirretty kynällä. Sitä ei erottanut tv-kuvasta. Eli mistään tarkasta valvonnasta ei missään nimessä ole kyse, vaikka puhutaan näin kovan rankingtason kisoista. Tätä alemman tason kisoissa ei siis tarvitse pelätä, että joku tarkastuskomitea kävisi paikalla tsekkaamassa tilukset. Ei käy, Salonen sanoo.
Salonen korostaa, että kaikkia tyydyttävää arvokisojen karsintatapaa tuskin löydetään koskaan.
– En tiedä, onko mikään karsintatavoista täysin reilu, mutta yhdellä tuloksella kisoihin meneminen vaatisi vielä nykyistä enemmän olosuhdevalvontaa.
Muutoksia luvassa?
WA:n hallituksessa istuva Antti Pihlakoski toteaa, että hän olisi valmis harkitsemaan muutoksia rankingsysteemiin. Hän myöntää, että viiden WA-kisan vaatimus on nykytilanteessa haastava monien maiden urheilijoille.
– Voi olla, että hiukan pienempi määrä kisoja riittäisi. Voisi olla myös niin, että systeemi olisi nykyistä enemmän tulospainotteisempi. Kisojen arvo on tärkeä osa kokonaisuutta. Mutta miten nämä yhdistää niin, että systeemi olisi mahdollisimman yksinkertainen ja ymmärrettävä? Se ei ole ihan helppo tehtävä, Pihlakoski sanoo.
Mette Baas on 400 metrin MM-rankingissa sijalla 45, kun kisoihin pääsee 48 juoksijaa. Baasin viiden kisan tulospisteiden keskiarvo on 1 128. Bermudalainen, Yhdysvaltain yliopistokisoja juokseva Caitlyn Bobb taas löytyy rankingista sijalta 91, vaikka hänen tulospisteensä ovat 1 145. Baas hyötyy sijoituspisteistä, koska yliopistokisat ovat F-tasoa.
Chituru Ali on 100 metrin tämänhetkisessä MM-rankingissa sijalla 48 eli kiinni viimeisessä kisapaikassa. Hän voitti viime vuonna satasen EM-hopeaa. Alin tulospisteiden keskiarvo on 1 156. Se on heikompi kuin rankingissa sijalla 144 majailevalla malesialaisella Muhd Azeem Fahmilla. Ero selittyy Fahmin viiden kisan sijoituspisteillä, joita hänellä on 20. Alin saldo on 265.
Pitkän kansainvälisen uran yleisurheilun kattojärjestössä tehnyt Pihlakoski on päässyt seuraamaan aitiopaikalta kansainvälisen lajikentän haasteita, joista suurimmat koskevat Afrikkaa.
– Olen käynyt katsomassa muutamia tapahtumia, lähinnä Afrikan nuorten mestaruuskisoja. Ne ovat olleet niin viimeisen päälle surkeasti järjestettyjä.
– Minkäänlaista järjestämiskulttuuria ei ole. Afrikan maanosaliittokin on myös aika lailla sekaisin. Kuvaavaa on, että jos Afrikan mestaruuskisat ovat ensi kesänä, kisaisäntä saatetaan päättää vuodenvaihteessa ja vaihtaa sitä vielä keväällä.
Vaikka Afrikan tilanne on kisajärjestelyjen osalta kaikkea muuta kuin ruusuinen, WA myönsi vuoden 2026 viestijuoksun MM-kisat Botswanan Gaboronelle.
– Edellytys oli, että johtotiimiin tulee yksi asian hyvin osaava konsultti, joka yhdessä paikallisen johdon kanssa vastaa tapahtuman onnistumisesta. Tätä kautta pyritään juurruttamaan järjestelykokemusta, Pihlakoski sanoo.