Poliisi ei toiminut asianmukaisesti Porissa Satasairaalassa tapauksessa, jossa henkilö kuuli isänsä kuolemasta vasta ulkopuoliselta taholta kuukausi kuoleman jälkeen.
Kantelijan mukaan hän sai tiedon vasta isän vuokra-asunnon isännöitsijältä, kun tämä soitti tiedustellakseen, mitä isän asunnolle tehdään. Tuolloin vainajaa oli säilytetty sairaalan kylmiössä yli kuukauden.
Sairaala ilmoitti kuolemasta poliisille seitsemän päivän kuluttua. Poliisi oletti, että ilmoitus omaisille oli tehty, mutta ei varmistanut asiaa.
Apulaisoikeusasiamiehen tiedotteessa todetaan, että poliisin olisi tullut varmistaa, että ilmoitus on tehty, tai huolehtia siitä itse, koska kuolemansyyntutkinta on poliisin vastuulla.
Myös sairaala vastuussa
Sairaalan seitsemän päivän viivettä poliisille ilmoittamisessa apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin pitää myös kohtuuttomana. Sairaalalla oli erityinen vastuu selvittää, oliko vainajalla omaisia ja varmistaa, että kuolemasta ilmoitetaan.
Sakslin toteaa päätöksessään, että myös sairaalan olisi pitänyt toimia tapauksessa.
Satakunnan hyvinvointialue ja asiassa selvityksensä antaneet Satasairaalan työntekijät ovat esittäneet pahoittelunsa kantelijalle.
Hyvinvointialue ja poliisi ovat ilmoittaneet lausunnoissaan ryhtyneensä korjaaviin toimenpiteisiin kantelun johdosta.
Toimien vuoksi apulaisoikeusasiamies pitää riittävänä saattaa käsityksensä menettelyn virheellisyydestä tiedoksi, eikä enempää sanktioita tule.