Vietnamin sodan symboliksi nousseen kuvan ottajasta epäselvyyttä – valokuvajärjestö poisti alkuperäisen kuvaajan nimen

The Terror of War -nimisen kuvan ottajaksi on alun perin kerrottu Huỳnh Công ”Nick” Út, mutta tammikuussa julkaistu dokumenttielokuva on herättänyt epäilyjä kuvan ottajasta.

 Valokuvaaja Nick Ut esittelee ikonista valokuvaa "The Terror of War".
Nick Út esitteli ikonista kuvaa vuonna 2022 Vatikaanissa odottaessaan tapaamistaan paavi Franciscuksen kanssa. Kuva: Eric Vandeville / Reuters

Moni tunnistaa Vietnamin sodan symboliksi nousseen valokuvan, jossa 9-vuotias vietnamilaistyttö Phan Thị Kim Phúc pakenee napalmipommituksia. The Terror of War (Sodan kauhut) -niminen kuva voitti aikoinaan muun muassa Pulitzerin palkinnon sekä vuoden 1973 World Press Photo of the Year -palkinnon.

Kuvan ottajaksi on alun perin kerrottu Associated Pressin (AP) valokuvaaja Huỳnh Công ”Nick” Út.

Nyt valokuvajärjestö World Press Photo on päättänyt muuttaa kuvan tekijätietoja niin, että kuvan ottaja on ”tuntematon”.

Epäilykset kuvan ottajasta saivat alkunsa viime tammikuussa. Tuolloin julkaistussa dokumenttielokuvassa The Stringer väitettiin, että kuvan olisikin ottanut vietnamilainen autokuski ja freelance-kuvaaja Nguyễn Thành Nghệ. Hän kertoi myyneensä kuvan uutistoimisto AP:lle.

Dokumentin jälkeen World Press Photo aloitti omat selvityksensä kuvan ottajasta ja tuli siihen tulokseen, että koska täyttä varmuutta kuvaajasta ei ole, kuvan tekijätietoja muutetaan. Myös AP selvitti kuvan alkuperää ja tuli siihen tulokseen, että se ei löytänyt riittävästi todisteita siitä, että Nick Út ei olisi ottanut kuvaa.

Út itse on kiistänyt väitteet siitä, että hän ei olisi ottanut kuvaa.

World Press Photo on vuonna 1955 perustettu voittoa tavoittelematon järjestö, joka tukee ja edistää valokuvajournalismia ja dokumentaarista valokuvausta maailman­laajuisesti. Se järjestää vuosittain maailman parhaiden lehtikuvien World Press Photo of the Year -kilpailua.