Mikä on sellainen euroviisukappale, joka on yleisön suosikki, mutta ei soi missään tai nouse soittolistojen kärkeen ennen tai jälkeen laulukilpailun?
Se on Israelin viisukappale.
Ja itse asiassa tämä tapahtuu toista vuotta putkeen. Viime vuonna ”yleisön” suosikkeihin kuului Eden Golanin Hurricane ja tänä vuonna yleisön mielestä paras biisi oli Yuval Raphaelin New day will rise.
Käsi ylös: kuinka moni muistaa nämä biisit?
Se, että kyseiset kappaleet ovat yleisön suosikkeja, on osa Israelin valtion masinoimaa kampanjaa. Verkossa toteutettiin aggressiivista mainontaa, jossa kehotettiin ihmisiä äänestämään Israelia jopa 20 kertaa.
Viikonlopun euroviisufinaalissa oli käydä pahasti, kun Israel oli lähellä voittoa. Jos maa olisi voittanut, Euroviisut olisivat olleet lähellä loppuaan. Monet maat olisivat jättäneet tulevat kisat väliin.
Onneksi kansainvälinen tuomaristo torppasi Israelin voiton toista vuotta putkeen.
Euroviisuja järjestävä EBU on ollut munaton Israelin kanssa. Sotatoimet Gazassa ovat järkyttäviä, ja silti maa saa olla mukana laulukilpailussa levittämässä omaa propagandaansa.
Euroviisujen sponsorina on ollut jo pitkään israelilaisomisteinen Moroccan Oil. Siksi esimerkiksi Euroviisujen avajaisissa edustajat kävelevät pitkin turkoosia mattoa, eivät punaista.
Tuo sponsorisopimus päättyi tähän vuoteen. Sen jälkeen EBU on rahallisesti vapaampi tekemään päätöksiä. Iso kysymys on, tekeekö se kuitenkaan mitään.
Jos Israel jatkaa kisassa, EBU:lta vaaditaan todellista ryhtiliikettä. Eihän missään urheilukisoissakaan sallita dopingia.
Viisujärjestäjien pitäisi käydä äänestyssysteemi jokaista kiveä myöten läpi, jotta Israelin harjoittamaa äänimasinointia ei enää tapahtuisi. Ei ole millään tavalla Euroviisujen hengen mukaista, että sodalla moukaroiva maa on mukana kisassa.
Israel voitaisiin sulkea kisasta pois, jos mahdollisimman moni yleisradioyhtiö Yleä myöten vaatisi sitä. Mutkana matkassa on se, että monet Euroopan maat kokevat sympatiaa Israelia kohtaan.