Nokian uusissa toimitiloissa Oulussa tuoksuu puu.
Viimeistelytyöt ovat vielä kesken, mutta Yle pääsi vierailemaan rakennuksessa jo ennalta.
Ensimmäiset tuotannon työntekijät ovat jo siirtyneet uusiin tiloihin, mutta varsinainen muutto käynnistyy kesällä.
Yhtiön uudet tilat on suunnitellut arkkitehtitoimisto Ala. Se tunnetaan esimerkiksi Oodi-keskustakirjastosta ja Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennuksesta.
Suunnittelijan tyylin huomaa sisään astuessaan: puupinnat ovat täälläkin hallitseva elementti.
Uusien tilojen koko on noin 55 000 neliömetriä. Rakennusurakan tarkkaa budjettia Nokia ei halua kertoa julkisuuteen, mutta aiemmin rakentamisen on arvioitu maksavan noin 200 miljoonaa euroa.
Muuton myötä Nokia palaa myös näkyvälle paikalle oululaisten silmien alle. Viime vuodet toiminta on keskittynyt kaupungin laidalle Ruskoon, mutta uusi kampus on rakennettu Nelostien varteen yliopiston kupeeseen.
Oulun Nokian yksikkö on Suomen suurin yhdessä Espoon ohella. Yhtiöllä on työntekijöitä Oulussa noin 2 800.
Nokian Oulun yksikön johtaja Jarkko Pyykkönen kertoo, että uusi kampus koostuu kahdesta osuudesta: toimistokokonaisuudesta ja lähes viiden jalkapallokentän kokoisesta teollisuusosuudesta. Siellä ovat tuotekehityslaboratoriot sekä tukiasematehdas.
Nokialla on Oulussa pitkät perinteet. Takavuosikymmeninä kaupungissa rakennettiin Suomen matkapuhelinihmettä, mutta viime vuodet Oulussa on keskitytty mobiiliverkkoihin.
Uusissa tiloissa työskentelee kaikkiaan noin 2 600 henkilöä. Ruskon alueelle työntekijöitä jää noin 200. Tuotekehityksen fokus on 5G-teknologiassa sekä tulevassa 6G:ssä, Pyykkönen kertoo.
– Isoin muutos on, että saamme maailmanluokan tilat tehdä entistä paremmin niitä toiminteita, jotka ovat Oulun vastuulla. Tämä tulee olemaan varmasti maailman kehittynein radioteknologian tutkimus- ja tuotekehityskeskus.
Modernien tilojen lisäksi muuttumassa ovat myös arkiset työjärjestelyt. Uudella kampuksella noudatetaan Pyykkösen mukaan niin sanottua ”clean desk policya” eli omia työpisteitä tai työhuoneita ei enää ole.
Saunaosastolta parhaat näkymät
Yksi uusien tilojen ylpeydenaiheista on ylimmän kerroksen saunaosasto. Jarkko Pyykkösen mukaan sauna oli myös työntekijöiden toiveissa jo siinä vaiheessa, kun uusia tiloja alettiin suunnitella.
Tulevaisuudessa saunoja voi olla jopa kaksi. Pyykkönen kertoo, että laajalle vilvoitteluterassille on tehty varaus hirsisaunan rakentamiselle.
Uusia tiloja viimeistellään nyt kovaa vauhtia, ja pian ne esitellään myös Nokian uudelle toimitusjohtajalle. Yhdysvaltalainen Justin Hotard otti yhtiön luotsattavakseen huhtikuussa.
– Justin on parasta aikaa suunnittelemassa vierailua tänne. Hän on hyvin tietoinen siitä, miten tärkeä Oulu on Nokialle maailmanlaajuisestikin, Pyykkönen sanoo.
Oulu on ”Home of Radio”
Viime syksynä lähti liikkeelle markkinahuhu, jonka mukaan Nokia olisi mahdollisesti myymässä mobiiliverkkoliiketoimintaansa. Se olisi ollut isku Oululle, jonka ydintehtävä on nimenomaisesti mobiiliverkoissa.
Nyt huhut ovat laantuneet. Jarkko Pyykkösen mukaan mobiiliverkot ovat Nokialle edelleen strategisesti tärkeä alue ja kaupunkiin rakentunut ”Home of Radio” on jatkossakin oleellinen osa yhtiön toimintaa.
– Se on tärkeä meille, tärkeä meidän asiakkaille. Edelleenkin noin 80 prosenttia liikevaihdosta tulee operaattoriasiakkailta, ja tämä on sanottu myös Justinin toimesta varsin selvästi.
Nokian tärkeimmät kasvualueet ovat kiinteissä verkoissa, datakeskuksissa sekä puolustusteollisuudessa.
Oulussa on radio- ja järjestelmäpiiriosaamista sekä tukiasematuotteisiin erikoistunut tehdas, jossa valmistetaan myös Nokian drooneja. Oulun merkitys voi tulevaisuudessa kasvaa esimerkiksi näillä osaamisalueilla.