Tahallaan sytytetty tulipalo tuhosi metsää Vaasassa – kuivassa maastossa tulipalot leviävät nyt nopeasti

Mustasaaressa risujen poltto levisi maastoon ja Vaasan Gerbyssä tahallaan sytytetty tukkikasa poltti metsää 2500 neliömetrin verran

Palolaitos sammuttamassa ja korjaamassa metsätielläå palanutta tukkipinoa.
Pohjanmaan pelastuslaitos joutui sammutus- ja raivaustöihin varhain sunnuntaiaamuna tahallaan sytytetyn palon vuoksi. Hongikontien varressa olleiden tukkipuiden lisäksi tuli levisi myös yli 2000 neliömetrin alueelle viereiseen metsään. Kuva: Jouni Koivusaari

Pohjanmaan pelastuslaitos muistuttaa maaston kuivuudesta, joka voi yhdessä korkean maastopaloriskin kanssa aiheuttaa herkästi maastopaloja.

Näin kävi muun muassa Mustasaaressa, jossa palolaitos kävi sammuttamassa risujen poltosta kytemään jääneen maastopalon.

Varsinainen paloalue jäi noin 50 neliömetrin alueelle mutta Vaasan Hongikontiellä taas ei päästy yhtä vähällä. Gerbyn metsäisellä tieosuudella oli iso pino kaadettua tukkipuuta, joka oli sytytetty palamaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan palo on täytynyt sytyttää tahallaan. Kova tuuli ja kuivuus levittivät palon noin 2500 neliömetrin suuruiselle alueelle. Pohjanmaan poliisi tutkii Hongikontien tapausta tuhotyönä.

Vastaavantyyppiset palot syttyvät nyt herkästi, sillä maasto on ollut jo pitkään kuivaa. Lisäksi varsinkin rannikolla puhaltaneet kovat tuulet levittävät pienenkin palon helposti laajemmalle alueelle.