OP:n maksuliikenteessä on ollut häiriöitä – osa eläkkeensaajista sai rahansa myöhässä

SEPA-maksuissa ollut häiriö saatiin korjattua tiistai-iltaan mennessä.

OP:n oranssi logo kuvattuna rakennuksen seinässä.
OP:n maksupalveluissa on ollut ongelmia tiistaina. Kuva: Sanni Isomäki / Yle

Osuuspankki kertoi tiistaina aamupäivällä verkkosivuillaan, että pankista lähtevissä SEPA-maksuissa on ollut häiriöitä.

Häiriö saatiin korjattua tiistaina iltakuuteen mennessä. Osuuspankin mukaan maksut ovat nyt lähteneet maksuun normaalisti.

Häiriön vuoksi osa valtion henkilöstön eläkettä nauttivista ei ole saanut tiistaina rahojaan.

OP:n lisäksi myös Nordean asiakkaat ovat Ylen saamien yhteydenottojen mukaan jääneet ilman eläkkeitään tiistaina. Kevan viestinnästä kerrotaan tämän johtuvan siitä, että OP on Kevan niin sanottu jakelupankki, jonka kautta kaikki Kevan maksamat eläkkeet kulkevat.

Keva vastaa valtion lisäksi myös kunta-alan, kirkon ja Kansaneläkelaitoksen eläkeasioista. Muiden paitsi valtion henkilöstön eläkkeet menevät maksuun aina kuukauden alkupäivinä.

Kevan tietojen mukaan osa eläkeläisistä on kuitenkin jo saanut rahat tililleen.

OP kertoo, että SEPA-pikamaksut toimivat normaalisti. SEPA tulee sanoista Single Euro Payments Area ja sillä tarkoitetaan euroalueen maksuliikennettä. Ongelman syytä selvitellään.