Maa järisi Kreetalla – ”Sänky tärisi ja ikkunat helisivät”, kertoo paikalla oleva suomalainen

Kyllä se oli aika voimakkaan tuntuinen tilanne, kuvailee Roosa Kajander järistystä.

Ilmakuva saaresta ja kaupungista.
Koulut suljettiin varotoimena jatkojäristysten varalta Egeanmeren eteläosassa sijaitsevalla Santorinin saarella. Arkistokuva helmikuulta. Kuva: Nicolas Economou / AOP

Kreikassa 6,1 magnitudin järistys on vavisuttanut Kreikan matkailusaaria Kreetaa ja Santorinia. Voimakkuudesta raportoi Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus.

Järistyksen keskus mitattiin Kreetan keskuksen Heraklionin koillispuolella 68 kilometrin syvyydessä merellä.

Saarten pelastusviranomaiset ovat valmiudessa, mutta toistaiseksi avunpyyntöjä ei ole tullut.

Kreetalla lomaileva Roosa Kajander kertoo heränneensä majapaikan tärinään.

Kajander kuvailee järistyksen olleen voimakas, mutta kestäneen vain arviolta muutaman minuutin ajan.

– Sänky tärisi ja ikkunat helisivät, että kyllä se oli aika voimakkaan tuntuinen tilanne.

Tilanne on hänen mukaansa paikalla rauhallinen ja torstaiaamu näyttää ympärillä sujuvan normaalisti.

Kartalla maanjäristyksen keskus Kreikassa Santorinin saaren ja Kreetan välissä.
Järistys sattui vajaan seitsemänkymmenen kilometrin syvyydessä. Kuva: Harri Vähäkangas / Yle, MapCreator, OpenStreetMap

Koulut suljettiin Santorinilla ja lähisaarilla varotoimena jatkojäristysten varalta.

Tuhansia lieviä järistyksiä on havaittu helmikuun alusta alkaen muun muassa Kykladien saariryhmään kuuluvilla Ioksella ja Anafilla.

Reuters

Lisätty kello 7.22 tieto pelastusviranomaisista ja kello 7.27 lievistä järistyksistä.

Lisätty kello 7.50 Kreetalla olevan Roosa Kajanderin kommentit.

Korjattu 22.5. klo 22.20: Kykladit ovat saariryhmä, johon Ios ja Anafi kuuluvat.

Korjattu 20.8. klo 17:10: vaihdettu sana hotellihuone majapaikaksi.