Valkoposkihanhien päämuutto on meneillään, kertoo Pohjois-Karjalan ely-keskus.
Hanhien hajonta pitkin Etelä- ja Itä-Suomea oli tavanomaista kevättä suurempaa.
Viikonloppuna Etelä-Suomesta lähti kymmeniä tuhansia hanhia kohti koillista eli Etelä- ja Pohjois-Karjalaa.
Koilliseen lentäneistä linnuista lähes kaikki laskeutuivat viimeistään Pohjois-Karjalaan eivätkä lentäneet viikonloppuna pidemmälle. Esimerkiksi Rääkkylän Oravilahdella laskettiin sunnuntaina 30 000 valkoposkihanhea.
Päämuutto käynnistyi maanantai-iltana, kun tuuli kääntyi lounaaseen. Pohjois-Karjalassa oli tuolloin lepäilemässä ja ruokailemassa arviolta 400 000 valkoposkihanhea. Määrä on lähes kolmannes Barentsinmeren kannasta.
Suurta muuttoa havaittiin Itä-Suomessa tiistaina. Yli sadan tuhannen hanhimääriä laskettiin yli kymmenessä paikassa. Esimerkiksi Parikkalan Uukuniemellä havaittiin jopa yli 250 000 muuttavaa valkoposkihanhea.
Tiistaina saapunut sadealue sai osan hanhista laskeutumaan Pohjois-Karjalaan, sillä sateessa lentäminen vie paljon energiaa. Sääperin järvellä Värtsilässä havaittiin tiistaina yli 100 000 muuttavaa hanhea. Jonkun verran hanhia on edelleen pelloilla.