Euroopan unioni asetti tiistaina lähes kaksi sataa Venäjän varjolaivaston alusta pakotelistalle.
Kyse on aluksista, jotka ovat kuljettaneet esimerkiksi venäläistä öljyä. Pakotteita kohdistettiin myös Eagle S -alukseen, jonka epäillään vaurioittaneen joulukuussa 2024 Suomen ja Viron välistä sähkökaapelia.
Yle selvitti kaikkien pakotelistalle joutuneiden laivojen taustoja. Selvisi, että Venäjä on löytänyt jälleen uusia kumppaneita, joiden avulla maa pyrkii kiertämään lännen asettamia pakotteita.
Luksushotellista tulossa ”pakotekeskus”
Ylen MOT-ohjelmassa kerrottiin maaliskuussa, että Dubaista on tullut merkittävä Venäjän varjolaivaston keskus. Yle jäljitti pelkästään dubailaiseen luksushotelliin yli kuudenkymmenen Venäjän varjolaivan omistaja- tai hallinnointiyhtiön.
Myös Suomen todennäköisesti tunnetuimman varjolaivan eli Eagle S:n omistajayhtiö on rekisteröity hotelliin.
Nyt luksushotellista on tulossa myös merkittävä pakotteiden keskittymä.
EU asetti tiistaina pakotelistalle yksitoista alusta, jonka omistaja tai hallinnointiyhtiö on rekisteröity kyseiseen Meydan-hotelliin. Hotellin yhteydessä toimivaan busineskeskukseen on rekisteröity myös useita muita lännen pakotelistalla olevia yhtiöitä, jotka ovat vieneet Venäjälle esimerkiksi korkeaa teknologiaa ja muita pakotteiden alaisia tuotteita.
Ylen MOT-ohjelman toimittajat vierailivat Meydan-hotellissa alkuvuodesta. Dubaissa sijaitseva luksushotelli on niin valtava, että sitä voisi kuvailla pienoiskaupungiksi. Siellä on ravintolamaailma, tennis- ja golfkenttiä sekä iso laukkarata.
Mitään todellista yritystoimintaa hotellialueella ei kuitenkaan ollut, vaan kyse oli virtuaalitoimistosta. Paikalliset yrityskonsultit kertoivat, että yhtiöiden asioita on mahdollista hoitaa etänä, käymättä edes paikan päällä Dubaissa.
Arabiemiraatit ei ole asettanut Venäjän vastaisia pakotteita, vaan maasta ja etenkin suurkaupunki Dubaista on tullut tärkeä tekijä pakotteiden kiertämisessä. Dubaista on tullut myös merkittävä likaisen rahan ja järjestäytyneen rikollisuuden keskus.
Venäläistä öljyä kuljetetaan kiinalaisilla aluksilla
EU on tähän asti asettanut pakotteita varjolaivastoa kohtaan säästeliäämmin kuin esimerkiksi Yhdysvallat. Tämän viikon päätös muutti tilannetta, ja EU asetti pakotelistalle myös sellaisia aluksia, joita ei löydy Yhdysvaltojen tai Britannian pakotelistoilta.
Venäjä pyrkii salaamaan varjolaivojen todelliset omistajat käyttämällä hyväkseen veroparatiiseja. Pakotelistalle lisättiin esimerkiksi 41 alusta, joiden omistajina on piskuiseen veroparatiisiin eli Seyscheille rekisteröidyt yhtiöt.
Venäjä ostaa varjolaivaston palveluita myös kumppanimailtaan, kuten Kiinalta. Pakotteiden kohteeksi joutui ainakin 30 kiinalaisomisteista laivaa. Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että EU aikookin ottaa tiukemman linjan Kiinaa ja muita sellaisia maita kohtaan, jotka auttavat Venäjää pakotteiden kiertämisessä.
Lippumaina pieniä veroparatiiseja
Varjoalukset seilaavat usein jonkin veroparatiisimaan lipun alla. Yli 40 tällä viikolla pakotelistattua alusta on rekisteröity Panamaan. Joukossa on myös eksoottisia kohteita, kuten Afrikan itäpuolella Intian valtamerellä sijaitseva pieni saarivaltio Komorit.
Kaksikymmentä pakotelistalle joutunutta laivaa kulkee Komorien lipun alla.
Komorien rooli varjolaivojen kohteena on kasvanut. Kun Ylen MOT-toimitus selvitti maaliskuussa kaikkien lännen pakotelistoilla olevien 526 laivan taustat, oli niistä vain kaksi rekisteröity Komoreille.
Lippuvaltiolla on vastuu huolehtia muun muassa siitä, että alus on merikelpoinen ja sillä on vaadittavat vakuutukset. On kuitenkin epäselvää, onko pienillä veroparatiisialueilla resursseja tai edes halua valvoa maihin rekisteröityjä laivoja perinpohjaisesti.
Pakotelistalle asetettiin myös kuusitoista sellaista alusta, joiden lippuvaltio on epäselvä. Pahimmillaan näitä laivoja ei ole siis rekisteröity mihinkään maahan.
Yle keräsi aluksia koskevia tietoja esimerkiksi MarineVesselTraffic- ja MarineTraffic -tietokantojen avulla.