Sinfonia Lahden ylikapellimestari Dalia Stasevska päätti nelivuotisen kautensa orkesterin johdossa kahteen jäähyväiskonserttiin, joissa kuultiin säveltäjä Giuseppe Verdin Requiem.
Ukrainalaissyntyisen Stasevskan kausi alkoi keskellä koronamyllerrystä, joka sotki orkesterin kehittämissuunnitelmat ja esti konsertoinnin. Koronarajoitusten hälvettyä tuli toinen katastrofi, kun Venäjä aloitti julman hyökkäyssotansa Ukrainaan.
Stasevska tuli Lahteen, koska koki, että orkesterissa vallitsee energinen henki, joka mahdollistaa heittäytymisen eri asioihin. Tämä sopi nuorelle kapellimestarille: hän halusi tuoda ohjelmistoon enemmän nykymusiikkia ja esitellä yleisölle nuoria lupauksia.
– Tämä on ollut minulle hyvin kasvattavaa aikaa, sillä tämä on ensimmäinen ylikapellimestaripestini. Tämä on ollut myös hyvin onnellista aikaa. Olemme onnistuneet todella upeasti, ja olemme laajentaneet hirveästi ohjelmistoa uuden musiikin puolelle, pohtii Stasevska.
Stasevska kehuu Sinfonia Lahtea hienoksi orkesteriksi, jonka sointi on poikkeuksellisen keveä suomalaiselle orkesterille. Tämä on osaltaan mahdollistanut aiempaa monipuolisemman ohjelmiston.
Jos ylikapellimestari on opettanut orkesterille uusia näkökulmia ohjelmistoon, on orkesteri opettanut ylikapellimestarille malttia.
– Koen kasvaneeni tämän kauden aikana johtajana eli sen, mitä tarkoittaa tällaisen ison organisaation johtaminen. Orkesteri on opettanut minulle myös malttia. Olin niin kauhean innoissani ja halusin saavuttaa asioita heti, mutta opin, että asiat vievät aikansa.
– Meillä on ollut yhteiset päämäärät ja nyt näkee niitä työn hedelmiä todella hyvällä tavalla, kehuu Stasevska.
Kapellimestarin ura rakennetaan monella työmaalla
Sinfonia Lahden pestin ohella Dalia Stasevska on rakentanut kansainvälistä uraa muun muassa BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana vuodesta 2019. Hän on lisäksi johtanut useita huippuorkestereita Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
Stasevska pitää pestiään Sinfonia Lahden ylikapellimestarina tärkeänä asiana urallaan.
– Nämä pidemmät ystävyydet ja pestit ovat todella tärkeitä, koska tällaisessa musiikin tekemisessä on hyvin tärkeää, että hioudutaan yhteen. Siksi haluankin kiertää vähemmän pikadeiteillä, naurahtaa Stasevska.
Stasevska saapui jäähyväiskonstertteihin Lahteen intensiivisen 5 viikkoa kestäneen Yhdysvaltain-kiertueen jälkeen. Jatkossa hän haluaa hillitä tahtia ja vähentää kiertämistä.
– Viime vuoden aikana taisi kertyä 200 matkapäivää, mikä on aivan liikaa. Minulla on puolitoistavuotias tytär, joka on opettanut pistämään asioita tärkeysjärjestykseen.
Sinfonia Lahden pestin päättyessä Stasevskalla on useita eri vaihtoehtoja punnittavana.
– Allekirjoitin juuri jatkosopimuksen BBC:n kanssa ja pöydällä on useita eri vaihtoehtoja, joita tarkastella. Haluaisin löytää uuden pidempiaikaisen pestin, joten katsotaan mitä tapahtuu.
Julkisuus tuo vastuun
Stasevska on kovasta työtahdistaan huolimatta ehtinyt tehdä töitä synnyinmaansa Ukrainan hyväksi. Hän on veljiensä kanssa tehnyt määrätietoisesti töitä avustusten keräämiseksi ja Ukrainan asian esillä pitämiseksi.
Stasevska on ylpeä veljensä Justas Stasevskijn työstä Ylen kirjeenvaihtajana Ukrainassa. Hän on ollut myös yksi ensimmäisistä suomalaistaiteilijoista, jotka tuomitsivat Venäjän aloittaman sodan ja teki selvän pesäeron venäläisten säveltämään musiikkiin.
Stasevska ja hänen veljensä saivat Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen.
– Jos minulle suodaan tällainen julkisuus ja mahdollisuus puhua, niin se täytyy käyttää viisaasti. Maailmassa on tällä hetkellä hirveän vaarallisia voimia, jotka yrittävät järkyttää demokratiaa ja aiheuttaa epävakautta.
– Minä olen vain tavallinen ihminen. Koen, että meidän on tärkeää sanoa, mitä me haluamme ja miltä meistä tuntuu. Elämme onneksi demokratiassa ja meillä kaikilla on mahdollisuus kertoa päättäjille siitä, mitä pidämme tärkeänä, sanoo Stasevska.