Itä-Suomen poliisi epäilee Kuopion koulu-uhkauksessa kahta alaikäistä poikaa. Uhkasoitto tuli Martti Ahtisaaren koululle aamupäivällä, ja sen soittajaksi epäillään alaikäistä poikaa. Epäiltynä on myös toinen poika.
– Epäilty oli soittanut toisen henkilön puhelimella, ja nyt molempien osuutta ja roolia selvitetään, rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen vahvistaa Ylelle.
Epäillyt ovat 13- ja 14-vuotiaita poikia, eikä heistä kumpikaan ole Martti Ahtisaaren koulun oppilas. Kahdesta epäillystä uutisoi ensimmäiseksi Savon Sanomat.
Pohjolaisen mukaan molempia epäityjä on päästy kuulemaan.
– Pojat ovat selittäneet, että kyse olisi ollut pilapuhelusta, Pohjolainen kertoo.
Kuulusteluissa pyritään selvittämään, miksi Martti Ahtisaaren koulu valikoitui uhkauksen kohteeksi.
– Tutkijat pyrkivät parasta aikaa selvittämään, miksi pojat ovat lähteneet tekemään tällaista typeryyttä, Pohjolainen sanoo.
Asiaa tutkitaan rikollisena tekona ja rikosnimike on perätön vaarailmoitus.
Koulu ja päiväkoti eristettiin
Poliisi sai tänään aamupäivällä ilmoituksen Martti Ahtisaaren alakouluun kohdistuvasta uhkauksesta Kuopiossa. Poliisi eristi koulun ja sen yhteydessä sijaitsevan Lehtoniemen päiväkodin, vaikka uhkaus ei koskenut päiväkotia.
Poliisi ei avaa tarkemmin uhkauksen sisältöä mutta kertoo, että siinä kohdistettiin vakavaa uhkaa kouluhenkilöstöön ja koulussa oleviin lapsiin.
Martti Ahtisaaren koululla oli useita poliisin partioita ja myös raskaasti varustautuneita poliiseja. Varautumisesta ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi uhkauksen sisällöstä. Poliisista kerrotaan, että uhkauksiin suhtaudutaan aina vakavasti ja poliisi käynnistää tarvittavat toimenpiteet asian selvittämiseksi.
Tutkinnassa selvitetään teon taustat, motiivit ja myös mahdolliset vahingonkorvausvaatimukset. Poliisi tekee aina myös lastensuojeluilmoituksen, kun rikoksesta epäilty on alaikäinen.
Kuopion kaupunki järjestää koululle keskusteluapua tänään ja tehostetusti huomenna perjantaina.
Poliisin eristys alkoi puoli yhdentoista aikaan keskiviikkona. Tilanne koululla oli jatkuvasti rauhallinen ja sekä lapset että koulun henkilökunta olivat eristyksen ajan koulun sisätiloissa. Eristys purettiin puolen päivän aikaan.
Martti Ahtisaaren koulu sijaitsee Kuopion Saaristokaupungissa Keilankannassa.
Poliisi oli paikalla usean partion voimin. Eristys jatkui noin parin tunnin ajan.
Tilanne koululla rauhallinen
Paikalla olevan Ylen toimittajan Helmi Nykäsen mukaan tilanne oli yhdentoista aikaan koululla rauhallinen. Poliisin partioautoja oli ympäri koulua, ja poliisi päivysti ovella. Oppilaat olivat sisällä.
Paikalla oli muun muassa kaksi suojaliivein ja kypäriin varustautunutta poliisia ja myös poliisikoira. Poliisista vahvistettiin, ettei kyse ollut pommiuhasta. Poliisin tilannekeskuksen mukaan koira oli paikalla yhtenä työvälineenä, jos olisi tullut tarve esimerkiksi jäljestää.
Poliisi sanoi puoli yhdentoista aikaan, että ei suosittele vanhempia olemaan tällä hetkellä suoraan yhteydessä Martti Ahtisaaren koulua käyviin lapsiinsa eikä pyrkimään hakemaan lapsia koululta.
Poliisi tiedottaa vanhempia Wilman kautta
Yle tavoitti koulun rehtorin Jussi Kukkolan. Hän sanoi puoli kahdentoista aikaan, ettei voi kommentoida tilannetta tässä vaiheessa. Tiedotusvastuu on rehtorin mukaan poliisilla.
Koulu tiedottaa ja ohjeistaa vanhempia tilanteesta Wilman kautta.
Martti Ahtisaaren koulussa on 560 oppilasta ja opetushenkilöstöä 80. Koulussa on sekä yleisopetuksen 1.–6.-luokkia että 0.–9.-luokkalaisten vaikeopetuksen luokkia sekä esiopetusta.
Kouluun on matkaa Kuopion torilta 6,5 kilometriä.
Muokattu 22.5.2025 kello 12:25: päivitetty kauttaaltaan uusimmilla tiedoilla.
Muokattu 22.5.2025 kello 15:49: lisätty Pohjolaisen kommentit ja tieto, että epäiltyjä on kaksi.