Tällaisia kommentteja nuoret lataavat aikuisille väkivallanteoista – sosiaalipsykologin viisi ohjetta väkivaltaisuuden ennaltaehkäisyyn

Pirkkalan ja Rengon väkivallanteot ahdistavat nuoria. Aikuisilla ja yhteiskunnalla on vahva rooli nuorten hyvinvoinnissa.

Sosiaalipsykologi Rosa Haavisto Pelastakaa Lapset ry:stä summaa tekijöitä, joilla voitaisiin ennaltaehkäistä lasten ja nuorten väkivallantekoja.

Pirkkalassa ja Rengossa tapahtui tällä viikolla kaksi vakavaa puukotusta koulussa.

Väkivallanteoista on tullut arkipäiväistä kuvastoa nuorten elämässä, tämän vuoksi osaa nuoria ei näytä väkivalta juuri hetkauttavan. Näin sanoo Pelastakaa Lapset ry:n Elina Porraslampi, joka työskentelee nettinuorisopalvelu Netarissa.

– Nämä tapahtumat tulevat silmille arjessa, tulee sellainen turtuminen somen kautta, Porraslampi kuvaa.

Somessa saatetaan mässäillä tapahtumilla, mutta toisaalta osalla ahdistus lisääntyy entisestään. Matalan kynnykset anonyymiin palveluun Netariin on tullut paljon myös pelkoa ja ahdistusta tulevasta. Tällä viikolla nuoret ovat avautuneet anonyymisti nettinuorisotyöntekijöille. Tässä on kooste yleisimmistä nuorten kirjoituksissa toistuvista ajatuksista:

Minua pelottaa koulupuukotus, entä jos meidän koulussamme käy näin?

Entä jos minä joudun väkivallan uhriksi?

Ahdistaa, kun netissä tulee koko ajan vastaan videoita kouluväkivallasta.

Pelottaa, että näihin ongelmiin ei haeta apua vaan päädytään vahingoittamaan muita.

Mua pelottaa ihan sikana mennä kouluun.

Onneksi sain puhua tästä jonkun kanssa, se helpotti oloani.

Somejätit vaikuttavat suoraan nuorten hyvinvointiin

Nuoret kuluttavat paljon aikaansa eri somealustoilla. Siksi on tärkeää, että sieltäkin löytyisi tarpeen mukaan myös turvallinen aikuinen. Elina Porraslampi pitää myös somejättien vastuuta suurena, eikä sitä kanneta vielä riittävällä vakavuudella.

– Alustojen pitäisi toimia nykyistä nopeammin ja tehokkaammin haitallisen sisällön poistamisessa. Kyse ei ole vain yksittäisistä kommenteista, vaan laajemmasta ilmiöstä, joka vaikuttaa nuorten hyvinvointiin tosi vahvasti.

Saman allekirjoittaa myös sosiaalipyskologi ja asiantuntija Rosa Haavisto Pelastakaa Lapset ry:sta. Monet nuoret tunnistavat disinformaatiota ja haitallista sisältöä, mutta teknologiajättien rattaat pyörivät ilmiantoihin reagoinnissa kovin hitaasti. Se heikentää hyvääkin medialukutaitoa.

– Jos se sisältö ei poistu, niin sehän luo nuorelle myös helposti kysymyksen, että eikö tämä ollutkaan väärin, että olenkohan minä hahmottanut tämän nyt jotenkin väärin.

Viisi keinoa ehkäistä väkivallantekoja

Sosiaalipsykologi Rosa Haavisto peräänkuuluttaa yhteiskunnallista keskustelua siitä kuinka väkivaltaan suhtaudutaan.

– Kyllä me aikuiset olemme epäonnistuneet meidän tärkeimmässä tehtävässä, eli lasten suojelemisessa, kun tällaista pääsee tapahtumaan.

Mutta kuinka näitä surullisia tapahtumia voitaisiin ennaltaehkäistä?

Haavisto listaa viisi tärkeää näkökulmaa minkä pitää muuttua, jotta teot eivät toistuisi.

1. Aikuisten läsnäolo ja aito kiinnostus lapsen asioihin

– Välillä saattaa unohtua se, että lapset ja nuoret vasta kasvavat ja opettelevat yhteiskunnassa toimimisen tapoja. He kaipaavat apua ja tukea sekä ylipäätään aidosti kuuntelevaa korvaa.

2. Varhainen ennaltaehkäisy

– Väkivalta kertoo jonkinasteisesta epäonnistumisesta peruselämän tarpeiden tukemisessa. Toivoisin, että meillä otettaisiin yhteiskunnassa signaalit vakavasti ja turvattaisiin resursseja järjestöille, jotka tekevät työtä vaikeiden väkivalta-ilmiöiden parissa.

3. Nuorten kuuleminen

– Nuorilla on paljon sellaista tietoa, mitä meillä aikuisilla ei ole. Olisi tärkeää kuulla heidän näkemyksiään ja ajatuksiaan siitä, mikä tällaisissa tilanteissa olisi hyvä ratkaisu ja veisi asioita eteenpäin.

4. Mediakasvatus

– Digitaalisen medialukutaidon tai somelukutaidon vahvistaminen on erittäin tärkeätä. Kriittisen ajattelun vahvistaminen on tärkeää liittyen näihin ilmiöihin, sekä nuorille että myös meille aikuisille. Kuka sitä sisältöä on tuottanut, miksi se on sinne haluttu laittaa ja mikä viesti sillä on haluttu lähettää.

5. Turvallisten aikuisten läsnäolo myös netissä

– Meidän aikuisten olisi korkea aika ymmärtää se, että sosiaalinen media ja nettimaailma ei ole mitenkään irrallinen saareke, vaan se on myös olennainen osa lasten ja nuorten toimintaympäristöä. Olisi tärkeää, että olemme kiinnostuneita siitä, mitä nuoret tekevät netissä.

Nuoria pelaamassa konsoleilla Nokian nuorisotilassa.
Nuoret tarvitsevat läsnäolevaa turvallista aikuista myös netissä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Ladataan lomaketta...