Yrittäjä Timo Väänänen on valittu toimitusjohtajaksi Lieksan kaupungin kiinteistöyhtiöön.
Kiinteistöyhtiön hallitus päätyi Väänäseen, kun toimitusjohtajaksi huhtikuussa valittu Jussi Voutilainen Lapualta perui tulonsa toukokuussa.
Voutilaisen piti aloittaa Lieksassa heinäkuussa. Paikkaan oli 21 hakijaa.
Timo Väänäsellä on laaja yrittäjätausta ja hän tuntee Lieksan kaupunkikonsernin myös päättäjänä.
Hallituksen puheenjohtaja Asko Lappalainen toteaa, että Lieksan Kiinteistöjen tilanne on vaikea. Velkaa on 29,2 miljoonaa euroa ja yhtiö on tehnyt tappiota viime vuodet.
Yhtiöllä on reilut 600 vuokra-asuntoa ja paljon yrityskiinteistöjä Teollisuuskylässä. Työntekijöitä on noin 45.