Hallinto-oikeus hylkäsi Vaasan seudun jätelautakuntaa koskevat valitukset

Hallinto-oikeus on nyt todennut Vaasan seudun jätelautakunnan viime huhtikuisen päätöksen oikeaksi.

Ett berg av sopor på väg till Stormossen.
Kuljetusjärjestelmästä on kiistelty alueella yli kymmenen vuoden ajan. Kuva: Yle/Mikaela Löv

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt valitukset, jotka koskivat Vaasan seudun jätelautakunnan päätöstä siirtyä jätteiden ja lietteiden kuljetusten kunnalliseen kilpailutukseen. Asiasta kertoo Yle Österbotten verkkosivuillaan.

Jätelautakunta päätti huhtikuussa 2023 noudattaa Vaasan hallinto-oikeuden aiempaa tuomiota sekä ely-keskuksen kehotusta ja siirtyä kunnalliseen kilpailutukseen.

Ennen päätöstä lautakunnan kokoonpanoa oli muutettu ja ely-keskus oli asettanut uhkasakkoja lautakunnalle, joka oli aiemmin kieltäytynyt kunnallistamasta kuljetuksia.

Kaksi yksityishenkilöä valitti päätöksestä vedoten muun muassa siihen, että päätöksentekojärjestys oli virheellinen, lisäselvityksiä tarvittaisiin ja että Vaasan seutu täyttäisi lain poikkeusedellytykset kuljetusten järjestämisessä.

Hallinto-oikeuden mukaan jätelautakunta toimi kuitenkin asianmukaisesti, kun se pitkän kiistelyn jälkeen teki päätöksen kunnallistamisesta.

Tämän myötä Stormossen-yhtiö vastaa jatkossa jätteiden ja lietteiden kuljetusten kilpailutuksesta. Stormossen ottaa kilpailutuksen vastuulleen kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen.

Vaasan seudun jätelautakuntaan kuuluvat Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Isokyrö, Maalahti ja Korsnäs.